Löydän ja kadotan, ote elämästä on kuitenkin kiinni

Rakkauden kaipuussa kierien, riittämättömyyden tunteen kanssa kamppaillen, epätietoisuudessa lilluen ja auringon pehmeitä säteitä imien itseeni. Kutkutus ja odotus sisälläni. Hetkittäin tuntuu kuin kaiken sen määrittelemättömän tyhjän tilan sisälläni voisi vain täyttää sillä valolla ympäriltäni. Ei kesä ole vielä täällä, sen tunnen poskilla kylmän viiman pistellessä, joutuessani kiristämään huppua entistä tiukemmalle ettei tuuli pääsisi lävitse iholle. Mutta maailma ympärilläni, aurinkoa säteillen, riittää saamaan hymyn kasvoilleni.

On taas selvitty yhdestä harmaudesta, räpiköity lävitse räntäkasojen ja aamu toisensa jälkeen pimeässä säkissä harhaillen lävitse arjen, mutta tässä sitä taas ollaan uudessa keväässä, kaiken heräillessä henkiin. Elämän aurinko on taas löytämässä paikkansa sydämmestäni.

Ja niin se vaan menee että tuttujen ihmisten seassakin sitä välillä kadottaa otteen itsestään ja unohtaa oman paikkansa, harhailee itsensä ulkopuolella, löytämättä oikeaa tapaa olla. Kuitenkin kun antaa vaan tovin aikaa, alkaa hahmottua taas itsensä rajat ja havahdun siihen että tässähän sitä ollaan eikä ole huolen häivää, Ei vaan pitäis miettiä liikaa, siinä se. Miten yksinkertaiselta kuulostaakaan, mutta toteutus vaatiikin vähän enemmän. 

....eilen oltiin siis viettelmässä iltaa muutaman kaverin 18 vuotis synttäreitä juhlien, itte en ollu biletys-tunnelmissa mutta letkeissä meiningeissä sitte loppuenlopuksi kuitenkin. Sohvalla löhöten ja earth hour-tunnelmissa piilosta pimeässä leikkien (miten ihanan lapsenmielistä hilpeää huoletonta heittäytymistä elämään) toisiamme pelästytellen.Ihan iski nostalginen olo siinä! On upeaa miten paljon ympärillä on niin aitoja ihmisiä, joista jokainen sädehtii omalla tavallansa.

Tänään en nähnyt tähtiä taivaalla, kuunkin ollessa kumman sumeuden peitossa ja ajattelin sinua, pienesti ikävöiden

Katseeni lipuu ohitse muiston, siitä kuinka tallustelin 15 kilsaa kesäyössä kotiin, hiljaisuuden kietoutuessa ympärilleni, makoillen bussipysäkillä päälle tunnin (odotellen bussia joka ei sitten koskaan tullutkaan), neljän auton pysähtyessä kysymään onko kaikki reilassa. Ehei ehei bussia venailen vaan, naurahdin joka kerta niille hölmistyneille, vähän huolestuneille kasvoille, niinkuin se olis jotenkin täysin normaalia hengailla yksin kahden aikaan yöllä pötkötellen selällään bussipysäkillä. Tahdoin vain nähdä taivaan ja katsoa kuinka pilvet lipuivat kauniisti vaaleanpunaisen, hiljakseen tummenevan sumeuden keskella ei muuta.

Tien varresta poimin metsämansikoita. Vantaan sillalta katselin nousevaa aurinkoa ja heräilevää maailmaa. Väsymys tuntui jaloissa, mutta mieli oli selkeämpi kuin aikoihin - tuntui kuin hiljaisuus olisi herättänyt kaikki ajatukset henkiin ihan uudella tavalla ja tehnyt kaikesta jotenkin todellisempaa. Ei ollut musiikkia värittämässä mielenmaailmaa ja luomassa illuusioita sisälläni. Kerran puolessa tunnissa hurahti ehkä yksi auto ohitse, muuten ainoa mikä rikkoi hiljaisuuden olivat askeleeni, paljaiden varpaiden painallus viileään asvaltin pintaan.

Tunteja kului ja kaikki oli hetki hetkeltä häkellyttävämpää. Miten pysähtynyt maailma ympärilläni, väreili epätodellista kauneutta ja auringon ensimmäiset pilkkeet kasvoillani. Niissä hetkissä tunsin läsnäolon voiman kenties voimakkaampana kuin koskaan.

Jotakin sellaista kaipaisin nytkin. Niitä elämän pieniä seikkailuja. Jotakin mikä saisi pysähtymään ajatustensa äärelle ja tuntemaan hetken aistien sen jokaisella solullaan ja havaitsemaan ne pienimmätkin yksityiskohdat ympäriltään.

Katsoessani peiliin, näen vähän vahvemman ihmisen. En voi puhua lopullisesta muutoksesta, mutta tässä hetkessä on hyvä olla ja viimeisen viikon on tuntunut jotenkin paljon siistimmältä olla just minä. Yritän työntää turhia odotuksia pois ja hillitä itseäni lietsomaan kaikkea sisälläni, yltiömäisen haaveilun kautta, mutta ajatustenvyöryjä tuntuu olevan mahdotonta hallita. Ja vaikka mä pelkään, pelkään vähemmän.

Kaipaan sitä vapauden tunnetta ja kesän huumaa, tilaa elää virran vietävänä, hyppien seikkailusta toiseen, extempore-meinigillä, mutta mitä vieläkin enemmän, tässä ja nyt, on jotakin ihan muuta,

Kesäeloa

'

                                        kaunis elämä