Eksymättä pelkooni

Utua mieleni päällä, toiveet kasvavat osaksi todellisuuttani, suunnaksi, enkä ihan tiedä miten päin olla kaiken keskellä kun sydän on niin hauraassa tuntevassa tilassa. Hetkeksi koko tyhjyyteni täyttyy toiveista, ja kaipuu kaikki se järjetön määrittelemätön kaipuuni kaikkialle katoaa. Harmonia on hetkissä, sanoi joku viisaasti. Se on totta, päättymätöntä balanssin tilaa ei olekkaan mutta jos voin edes pienen hetken käpertyä siihen ajatukseen, teen sen koko sydämelläni. Pelkään tipahtamista, kokoajan se on läsnä, kiven heiton päässä tästä missä nyt olen. Yksikin väärä ajatus voi rikkoa koko seesteisyyteni.

Jalat tukevasti maassa ja samalla vähän siellä sun täällä leijailen, levollisuuteni on taas karannut johonkin. Mieleni vaeltaa taas liian paljon, rakentelee visioita ja olemattomista olevia, hyrrr tahtoisin pysäyttää sen, huutaa vähän, pyöriä kärrynpyörien mukana ja sitten pysähtyä. Vailla sanoja, mieli saisi joskus olla hiljaa(!!!)Älä pelkää, älä pelkää, ole vain. En jaksa juosta itseni ja tunteideni perässä kynän kanssa hetkestä hetkeen.

Voisimpa lopettaa jatkuvan ymmärryksen etsimisen ja huoletta olla joskus ihan pihalla.