torstai 5. kesäkuuta 2014

Yhdestä yöstä loppuelämään





 Muistathan miten yössä huudettiin nuoret hauraat sydämet palaen, oli kipeä ensi rakkauden kosketus joka meissä kummassakin silloin vihloi lujaa ja samaan aikaan autuas vapaus, kaikki oli siinä niin käsillämme. Pelto oli hiljainen kun meidän viiden askeleet laahasivat huurteisia heiniä hengitys höyryten. Meistä syntyi polku. Hiljaisuus nosti haurautemme pintaan, muistan kuinka katselin vaitonaisia kasvojanne joilla ajatukset ajelehtivat ja siinä hetkessä tavoitin teidät eritavalla kuin koskaan aikaisemmin. Hetkeen kukaan ei uskaltanut rikkoa sitä hiljaisuutta, oli vain seilaavat mielet jotka kulkivat askeltemme tahtiin äänettömyyden seassa.

Me kiivettiin sen pienen kylän koulun katolle, ja niinhän se on että aina on helpompi matkata ylöspäin kuin alaspäin jolloin näkee tiputuksen allaan. Jäätiin sinne toisen kanssa ja oltiin että ei hele, tässä vietetään sitten loppu elämä. Lopulta oli hypättävä, se puoli metriä tikapuille ja kipinkapin alas. Meistä syntyi nauravapesäke, voi kultainen nuoruus, lisäisin nyt.

Oli samettiset sohvat joihin upposimme, me viisi ladon nurkalla heinien seassa. Yhtäkkiä sä täytit hiljaisuuden laulullasi, vaikka aina sanoit ettet rupia mittään herkkiä ballaateja laulamaan kun muut innostuttiin takkatulen ääressä hoilaamaan. Mutta siinä sä lauloit, silmät kiinni karhea ääni lähti kuljettamaan jotakin rosoa menneisyydestäsi, niin mä sen näin. Se oli enemmän kuin yksi vaivainen laulu. Pojankloppi oli poissa ja tilalle oli tullut hauras pieni poika ja iso mies samassa paketissa.
Ladossa oli pimeää jo, lampaatkin uinuivat alla, mutta siinä hetkessä jokaisessa meissä heräsi jokin, sen vannon vaikkei siitä koskaan puhuttukaan. Se hetki meni ja jatkoi matkaansa niinkuin jokainen aikaisempi, mutta jotakin jäi, se mitä syntyi ja se mikä myöhemmin hälveni ja melkein unohtui aikaan erossa.




Ja yksi yö voi kiteyttää kaiken. Ja sanon teille ihmiset, tarttukaa rohkeasti luuriin ja yllättäkää joku kaipauksellanne. Se voi olla aika hurjaa mutta myös sairaan vaikuttavaa.


2 kommenttia:

Roosa kirjoitti...

Kylmät väreet vipeltää päänahasta varpaisiin. Taitavaa, herkkää ja kocin kaunista!

Sofia Mänttäri kirjoitti...

Voi rakas! Kiitos senkin ihana.