Ja mä mietin: ehkä tässä on muutos, ehkä huomisesta lähtien mä elänkin näin

Pienistä hetkistä, voi syntyä sydämeeni jotakin suurta ja merkityksellistä, kokemus rakkauden äärettömyydestä ja siitä että vaikka jokainen hetki ei loista - vaikka elämä itsensä kanssa on jatkuvaa kamppailua ja sosiaalisiapaineita jotka lyttää alleen, hyväksynnän hakemista, liikaa pelkoja ja painavia ajatuksia,

 niin ainakin on ne ihmiset joille sitä osaa joskus loistaakkin ilman että tarvitsee yrittää piilottaa jotakin itsestään, pienten välähdysten verran, mutta se on alku ja siitä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Eilen vietin tunteja toisen kanssa jutellen, jakaen sellaisia asioita mitä en kuvitellut pystyväni koskaan kenellekkään jakamaan, ja yhtäkkiä löysin sanat, niihin tunteisiin mitä en ole osannut selittää edes itselleni ja jätin kahleeni, tapani tarkkailla itseäni ulkopuolisin silmin ja jossain vaiheessa havahduin yhtäkkiä siihen miten onnellinen olo mun oli, miten hyvältä tuntuu päästää joskus irti. Vapaus ja tunne siitä että on hyvä, enemmän kuin yleensä osaa itsestään antaa - se tuntui häkellyttävän merkitykselliseltä. Miten pienessä ajassa sitä on toinen päässyt kurkistamaan syvimpään mieleni kolkkaan ja jollain tavoin ehkä saanut näkemään itseni paremmin.

ps. tuntuupa taas muuten siltä että täällä on harvinaisen kuollu meininki. ehkä oon alkanut taas vähän toistamaan itseäni liikaa. niin, niin taitaa elämäni toistaa itseään ja tunteet sisälläni, ehkäpä siksi. ehkä voisin alkaa kirjoittelemaan jostakin muustakin. kovin itsekeskeistä tää meininki. tosin mitäpä muutakaan voisin alkaa täällä jakamaan kuin omaa elämääni....joo huoh nyt lopetan selittelyn. omaksi iloksenihan mä näitä kirjottelen..