perjantai 6. huhtikuuta 2012

Sanottavaa on paljon, mutta jokin kahlitsee kaiken sisääni. Joskus tekee mieli vain istua hiljaa vaikka mielessä pyörisi tuhatsatamiljoonaa asiaa mitkä haluaisi tehdä oleviksi, itsensä enemmän näkyväksi sillä että jakaisi sen kaiken, tiputtelisi keskeneräisyytensä ilmaan.  Hölmönä odotan että joku näkisi lävitseni, ymmärtäisi miten pienet sanat tuntuisivat tärkeiltä kuulla. Että vaikka kenties vaikutan usein olevani aika koossa, vahvasti olemassa niin silti jossain saattaa kuitenkin sykkiä se pienuus ja säröisyys mikä tarvitsee vähän enemmän.

Sanani ovat olleet viime aikoina vain tönkköjä, ja mikä kummaa kaikki muuttuu entistäkin tönkömmäksi kun yritän kirjoittaa sen. Olen jumissa, itsessäni, jotenkin liian syvällä tai ehkä liian irrallaan, liian ulkopuolella ja se jos mikä on pahinta. Aaltoilen osaamatta päättää olenko onnellinen vai onneton, aamu ja ilta ovat usein ääripäitä, yhden päivän aikana ehdin tuntea yleensä kummatkin. Niin kaipa se on vain elämää se, ihmisethän ovat täynnä ääripäitä.

Usein kuvittelen olevani kenties vähän turhan ainutlaatuinen omien tuntemusteni kanssa, valitan sitä miten kukaan ei näe ja ymmärrä, mutta loppuenlopuksi uskon kai kuitenkin että maailma on niitä ihmisiä jopa pullollaan. Ihmisiä jotka voisivat allekirjoittaa ainakin puolet sanoistani, niistä monimutkaisista tunteista elämää ja itseä kohtaan mitä en osaa selittää mitenkään. Olen vähän sotkussa ja silti ihan fine.


3 kommenttia:

la_dessineuse kirjoitti...

très jolie photo !

la_dessineuse kirjoitti...

très jolie photo

Sofia kirjoitti...

Hih thanks! I had to ask for help to understand what you said from by brother who speaks french also. :) u are sweet too!