tiistai 13. maaliskuuta 2012

Tämän kuplan lävitse

Juostaanko taas vähän tuulen mukana ja annetaan maailman pyöriä ympyrää, kevyesti niin kevyesti että melkein leijailen, annetaan kaiken valua lävitsemme ja painon haihtua, ei maailma meitä murenna - vain muutama kolhu sinne ja tänne, elämän merkkejä. Nauretaan vain hampaat kalisten ja ollaan hölmöjä koko sydämen pohjasta saakka, nuoruus kuplii vain hetken. Ei  kaikessa tarvitse olla järkeä, mutta siistiä on kun voi antaa mennä vain. Elämässä on hetkiä kun tuntuu ettei ole rajoja, silloin olen vapaa, on tilaa liikkua ja huutaa, olla hallitsematon ja siinä rajattomuudessaan olen onnellsimillani. Täytän tyhjyyteni hetkessä.

Tahdon pakata kaiken mukaani, eletyn elämäni tallettaa johonkin. Pelkään unohtavani liikaa, kaiken tämän hauraan olemassaoloni, ajan lipumisen eteenpäin, tahdon taltioida johonkin, näitä onnellisia ja onnettomia päiviä, monta tarinaa yhdestä elämästä. Itseäni varten, että vielä joskus voisin palata, nähdä miten kauniin elämän olen loppuenlopuksi elänyt ja ymmärtää enemmän siitä mitä vielä en ymmärrä.

Taidan selittää itseäni kokoajan, teen sitä liian paljon. Hapuilen ja yritän ymmärtää enemmän kuin ehkä tarvsi olisi, itseäni edes kun koko maailma on liian absurdi ymmärrettäväksi, vastaan kun pääsen kyseenalaistamaan että miksi. Tämä blogi on yksi suuri analyysi omasta pienestä sokkelostani, se tuntuu tarkemmin ajateltuna aika saamarin tylsältä. Voisin keksiä parempaakin tekemistä kuin itseni jatkuva etsiminen ja analysoiminen hmmm, mutta jokin tässä kuitenkin nappaa. Noh kuten sanoin, kaikesta ei tarvitse löytää järkeä, ehkä kirjoitan ja jaan tämän kaiken koska jostain syystä se vain tuntuu hyvältä, jotenkin helpottavalta.

Jälkiä maailmaan, merkityksettömiä ehkä, mutta jälkiä kuitenkin.






Lähetä kommentti