tiistai 8. lokakuuta 2013

Ei liikaa takaperinkuperkeikkaa

Harmaassa katselen kiitävää maailmaa, kun suljen silmät kuvat vilahtavat silmissäni sekunnin verran vaihtuen toiseen, koskettavat yhtäkkiä ihmeen kipeästi. Spreijaan päälle LOL ja jatkan, pää pystyyn ja askeleet kulkevat tasaiseen rytmiin.

Ajatusteni pakomatka. Te levottomat sekamelskat tavoitatte aina kumminkin. Lähinnä tässä pyöritään yhtä naurettavaa ympyrää, mitäpä turhia. Olen yrittänyt, ottaa etäisyyttä itseeni ja löytää uudelleen syntymisen riemun tai sitä jotakin kadotettua ja toisaalta kohdata lähempää, muotoillakseni totuuden. Ihan vain totuuden, ilman ihanteita, ilman kiiltokuvia, ilman mitään ylimääräistä pintahöttöä. Mutta vieläkään en ihan tiedä mitä se on ja mitä se haluaa olla.

Tunnistan vain tunteet sekoittunenaa muistojen sekaan, jotka vilahtavat ohitseni kun päivä ympärilläni on sumuinen, ikkuna huuruinen kuin mieleni enimmäkseen on viime aikoina ollut. Ja katseeni harhailee niinkuin aina. Levoton sielu niin kai vissiin. Mutta jostain syystä huomaan hymyileväni. Vaikka menen askeleissani sekaisin, vaikka olen taas niinkuin yksi samperin sumupilvi, vaikka ja vaikka. Päivästä toiseen tämä riemuisa kaaoksen koreografia. Hymyilen sumun seasta ja ja jotakin mitä en nyt ihan osaakkaan sanoittaa. Yhtäkkiä elämä näyttäytyy hupsuuden kiteytymänä, muistot rivissä naama irveessä. Ihan hyvä olla tässä.





Ei kommentteja: