sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Olen ollut viime päivät aika onnellinen. Sillä tavalla vapaa ja kevyt, unohtanut kuilun ihanteen ja toden välillä ja vain elänyt. En tarvitse mullistuksia ympärilleni, saadakseni kuitenkin loksahduksia sisälläni aikaan, loppuen lopuksi kaikki voi lähteä yhdestä kohtaamisesta tai lauseesta jonka bongaan bussipysäkkiin raapustettuna. Tiedän ettei pitäisi tarttua jokaiseen loksahdukseen sillä asenteella että tästä eteenpäin kaikki on helpompaa, mutta joka kerta hairahdan uskomaan siihen että jokainen muutos on pysyvämpi kuin sata edellistä. Totuus taitaa kuitenkin olla ettei elämä koskaan lakkaa olemasta satunnaista rämpimistä ja kamppailua, on tietyt pisteet joita kuitenkin kantaa mukanansa ja tapansa tuntea ja kokea. Se on mitä on ja sen mukana on elettävä, turha taistella liiakseen tosi-asioita vastaan, koska jokainen niistä ei taida olla vielä valmis muutokselle.

Mutta NYT just ei ole väliä sillä mitä tulee huomisen päivän mukana tai siitä edeltävän ja koko loppuelämä, koska nyt hymyilen siksi että elämä ihan oikeasti on aika kivaa.

Eilen tanssittiin aamutunneille saakka ja neljältä hipsittiin kuorsaavaan taloon. Se oli mega hyvä ilta.

Ps. Harmittaa etten ole kovin jaksanut kameraani kanniskella viime päivinä, mutta tässä yksi sairaan onnellinen hetki viikon takaa:, (true love, serkkumimmi!)




2 kommenttia:

Roosa kirjoitti...

ollaan me aika ihania... <3

Sofia Mänttäri kirjoitti...

Näin on näreet beibe! hihihhh söpöliiini