keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Ote

Jotakin tästä kaikesta jää elämään, se tuntuu tässä, niinkuin koko elämäni olisi pakkautunut tähän, kiteytynyt yhdeksi ympärilläni. Se soi Yann Tiersenin soljuvissa sävelissä, sekoittuu kaikkialle. Vaikka päivät tulevat ja menevät, unohtuvat toistensa jalkoihin ja aika menettää merkityksensä tyhjissä tunneissaan,
tunti voi lentää tai seisoa ikuisuuden verran paikallaan, yhtälailla,
niin kaikki tämä on tuntunut jotenkin tärkeältä. Raskaat päivät ja tyyny vasten vatsaa hiljaa itkiessäni, kaikki tämä on ollut liikehdintää kohti jotakin. Kaikesta tekee enemmän kun voin ajatella meneväni kohti jotakin, vaikka tosiasiassa ei olisi hajuakaan mikä olisi suuntani. Näen askeleissani oman voimani, kun seison ihmisten edessä ja ääneni värisee puhuessani, tiedän että vaikka pelko on ja sykkii sisälläni, paperi tärisee sormieni välissä, niin vuosi sitten en olisi edes seissyt siinä. Ihmettelen
itseäni, miten paljon olin yhtäkkiä valmis itsestäni antamaan, olemaan auki tunteineni.

Kun kävelen harmaan Hakiksen lävitse, pysähdyn Kaisiksen sillalle ja seison siinä pitkään hiljaa. Ajatukseni vaativat pysähtymään, tässä on hyvä hetki, ei liikaa mitään, kaiken harmauden keskellä kaikki on heleää. Enkä tiedä olenko enää sama, on sellainen jännä tunne. Tai sitten yritän fuulata itseäni uskomaan jotta tekisin tämän todemmaksi, tarraudun tunteeseen joka saattaa sirpaloitua niinkuin hetket ajan kulussa muuttavat muotoaan, niinkuin merkitykset elävät ajassa ja muuttuvat kaiken aikaa suhteessa sisäiseen tilaamme.

 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

hi dee hi soffunblogitusta.blogspot.com admin discovered your site via yahoo but it was hard to find and I see you could have more visitors because there are not so many comments yet. I have discovered website which offer to dramatically increase traffic to your site http://cheap-mass-backlinks.com they claim they managed to get close to 4000 visitors/day using their services you could also get lot more targeted traffic from search engines as you have now. I used their services and got significantly more visitors to my blog. Hope this helps :) They offer most cost effective services to increase website traffic Take care. Richard