Tässä olen minä ja siinä sinä, tässä me ja koko maailma

 

 

Hetkien jatkumo hälinään sekoittuva kaaosmieli
kakofonia ja rätisevät aivoimpulssit päässäni
Suustani tupsahtelee tänään ihan kummia asioita ja vieraita ajatuksia joita hätkähtelen
jostain itseni ulkopuolella taas.
Olenko se minä näiden ajatusten takana, pelle turvakilpenä ja toisinaan syvä hiljaisuus jonka lomasta näen ja tunnen -
 enemmän kuin te ehkä ymmärrättekään kaikkea sitä mikä paraikaa teissä ja välissänne viriää
aina en vain osaa tarttua hetkeen, joskus haluan vain hukuttautua niihin, sokaistua ja olla hetken tuntematta kaikkea sitä mikä tapahtuu, ollappa hetken ilmavirtaa
meditatiivinen hetki ja solisevia puroja ja niitä pateettisia panhuiluja.

ja vasta kotimatkalla uskallan antaa itseni tuntea. Ja tiedän hyvin miten lapsellisia ja keskenkasvuisia ajatukseni ovat, miltein nolottaa kaikki se.
ovatko nämä minun askeleeni jotka näin tässä haparoivat ja toisessa hetkessä tiedän tasantarkkaa koreografian mitä seurata ja kaikki vain tapahtuu tsädämm
ja kiroan.

Kunnes (lopulta) vaikenen, jospa tänään vain kuuntelen maailmaa. Hiljaa vaivun sen rytmiin ja kuljen sen sykkeessä. Kuin pieni lapsi kehdossaan toisen tuudittaessa, kuiskatessa Nukkumatin laulua. Yrittämättä ymmärtää mitä on tapahtumassa, olen liikkeessä, suvantovaiheessa kuin kliimaksia odottaen. Olen kaikkialla, teissä jokaisessa ja mietin miltä näyttää sisäinen maailmasi, sinä miltein tuntematon vieressäni.

 Kunnes
Äkillinen kaipuu hiljaisuuteen
pysähtyneisyyteen
Huutomerkki.
kun ihmiset ympärilläni puhuvat taas niin suurista asioista ja huomaan kuinka mieleni pakenee
huomaamatta hetkien jännitettä, mielipiteiden välistä taistelua ja oman tietämättömyytensä kohtaamista
Maailmassa on aina niin helvetisti meneillään että joskus annan itseni ottaa hetkeksi etäisyyttä
Ja sitten tipahdan ja nolottaa mielipiteideni keskeneräisyys, etten ole varma mihin nojaan
ylipäätänsä kun ei ole itsestäkään varma niin helposti lähtee kaikki sirpaloitumaan omassa maailmankuvassakin ja sen selittämisessä, -että noh niin juu tai siis äh ja niinku-rimpsut.

Toisinaan olen niin väsynyt sanoihin,

väsynyt selittämään, väsynyt rakentamaan jatkuvasti tuhoutuvaa, väsynyt tuntemaan maailmantuskaa ja avuttomuutta sen äärellä ja kaiken muun äärellä, väsynyt taistelutahtoon ja uhmakkuuteen, väsynyt pienuuteen, väsynyt arjenpyörteeseen ja vastuuseen, väsynyt ajanpyörteeseen, väsynyt kaaokseen ja ikuiseen balanssin tavoittelemiseen, väsynyt etsimään merkitystä kaikelle, väsynyt päästämään irti, väsynyt suuriin suunitelmiin ja valloituksiin joilla räjäyttää pakka, väsynyt muutokseen ja kasvuun ja toisaalta väsynyt pysähtyneisyyteenkin, väsynyt keskeneräisyyteen, väsynyt todistelemaan itselleni että riitän, väsynyt melankoliaan ja sinisiin sointuihin pohjavireessäni, väsynyt loputtomaan informaatiovirtaan joka piirittää joka suunnasta, väsynyt välttelemään, väsynyt odottamaan (sattumaa), väsynyt pilvilinnoihin joihin en itsekkään enää usko, väsynyt nostalgiaan, väsynyt särkymään ja paikkailemaan, väsynyt tuntemaan kipupisteeni, kasvoihin heijastuksena harmaissa aamuissa, väsynyt odottamaan sanoja ja selityksiä joita ei koskaan tule,
väsynyt aaltoihin ja henkisiin hyökyihin,
väsynyt pelkäämään ja trapetsitanssiin omien ääripäiden välillä

Niin. Niin se on että vähän väsyttää tämä kaikki
ja kuitenkin tätä tämä on ja tulee aina olemaan ihmisenä oleminen.
Ja silti aina samat kuvat joista koitan löytää kadotetun
joskus löytäenkin
Etsin tietämättä mitä etsin
kai tykkään siitä jännityksestä, aarteen metsästyksestä. Vaikka enää ei olekkaan niitä karttoja joihin on merkitty x:llä että mistä aarteen löytää. Aarteen voin löytää kaiketi mistä vain. Yhtenä päivänä se löytyi Jyväskylästä, kohtaamisista ja niiden sykäyksistä, syvästä katseesta, äkillisestä tunteesta että tähän kuulun, sauhuista tuntemattomilla portailla, "sä oot aika fine"
toisena bussin nurkasta aivan tavallisesta aamusta tai toisen tuoksusta johon nukahtaa.

Ja toisinaan kun lakkaan etsimästä, huomaankin olevani yhtäkkiä niin onnellinen. Eikä onneni tarvitse selväjärkisyyttä tai huimapäistä ilotulitusta, se syntyy yhteydestä toiseen. Ennen kaikkea siitä (vaikka toisinaan kreisimmästä.) Ja siitä yhteydestä syntyvään vapauden tilaan, euforia ja luottamus. Meritähti ja kärrynpyörä. Siinä, tässä.

Niin helposti synnyn uudelleen. Ja niin helposti hyöky vie taas mukanaan. Hupaisa loputon sykli tämä ihmisyys.