sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Teidän vilisevien jalkojen ja höpöttelytulvan keskellä uskallan sulkea silmäni ja tuntea olevani olemassa ja osa niinäkin hetkinä kun hiljaisuus on ainoa olemassaoloni muoto. Aina en vain osaa tai jaksa puhua. Näinä aamuina en tunne pudotusta allani, vaikka olenkin ehkä haalea ja puoliksi muualla. Yöllä hapuilen sanoja kertoakseni miksi tuntuu niinkuin tuntuu, mutta lähtiessäni etsimään juuria tunteille, eksyn mielen sumuun ja lopulta osaan vain huokaista en mä vittu tiedä missä mättää vai onko tää ihan vain elämä ja sen perinteiset aallot. Kuka sen kertoisi? Mä olen vähän ulapalla, mutta onko se niin ihmeelistä? Kaikkihan me toisinaan. On kuitenkin huojentavaa tietää saavansa vajota lempeisiin käsiin, olla hetken pieni edessänne kun ote karkaa. Ajattelen turkoosia merta jonka ympärille olemassaolomme hetki sitten kiteytyi, oli aallot joilla opin kellumaan. Aaltojen päällä uskalsin sulkea silmäni niinkuin teidän syleilyssä, vahvuuteni oli niin vahvasti läsnä, siihen kellumiseen kai sen kieteyttäisin.Nyt olen jossakin muualla.






Eikä se ole niin, että kaikki se oli vain illuusiota. Jotakin toin mukanani, jokaiselta huipulta keräsin kermat päältä, mutta palatessani tipahdin hetkeksi unodettuun elämän keskeneräisyyteen henkisine kamppailuineen ja huomasin miten kaikki hakee muotoaan edelleen ja en yhtäkkiä enää ollutkaan niin varma sanoistani mullistuksesta. Eikä muoto löytynyt maailman laidalta, se on etsittävä täältä, täältä minne kuitenkin kuulun. Loputtomiin en voi olla irrallinen palanen seikkailussa. Maailmalle on niin helppo unohtua, kadottaa raskas mieli ja tuntea eheytyvänsä, melkein kuin syntyvänsä uudelleen. Äärimmäinen vapaus syntyy äärimmäisestä irrallisuuden tunteesta. Tuntiessaan miten on siirtynyt oman tutun kuplansa ulkopuolelle, jossa oma itse on irrallinen palanen, siinä on vapaus yksinkertaisimmillaan. Mutta vapaus on se täälläkin. Vain eritavalla, vähän monimutkaisemmin, vähän arkisemmin.




Ja veikkaan että tähän tunteeseen on helppo samaistua, jokaisen joka on elämässään kellunut välitilassa. Lukuunottmatta niitä harvoja jotka mielensä voimalla ja kunnianhimollaan osaavat sen vapauden täyttää niin ettei jää rakoakaan tyhjyydelle, kai teitä sellaisiakin on. Vai onkohan sittenkään, jaa a.... Ihmismieli on niin helposti eksyvä. Tämän epäuniikin haahuilun keskellä koitan nyt etsiä järkeä ja balanssia. Ja eiköhän tässä olla kohta taas enempi jyvällä kaikesta.







2 kommenttia:

Saga kirjoitti...

Nyt on ihania kuvia! Noi joissa on Mona junassa(?), oih! <3

Sofia kirjoitti...

Kiiitos Saguli!!!!!