Yössä on syreenien tuoksu ja ilmassa kytevä rakkaus, askeleissa uudenlainen valppaus ja tuntuma siitä mihin olen menossa. Ja toisaalta huojentava vapaus tietämättömyydessä, tilaa epätietoisuudellekkin. Tulevaisuus ei ole pelottava ammottava aukko, se on suloinen tyhjyys josta voin muovata mitä tahansa. Mistä ikinä löydänkään itseni vuosien kuluttua, sinne olen tieni enempi tai vähempi itse raivannut, oman tahtoni ja toimijuuteni voimin. Ja jos se elämä ei sitten tuntuisikaan omalta, ravistelisin sitä kohti kodintuntua.

Elämä antaa tilaa muutoksille aina ja tekee askeleistakin helpompia. Niin kauan kun on itse valmis uskaltamaan ottamaan harppauksia, ohittamaan toisinaan mukavuusalueensakin rajat voi olemassaolo kasvaa jokaisen eletyn päivän verran. Sen olen viime vuosissa oppinut, alkaessani tavoittelemaan todella niitä asioita minkä ääreltä tahtoisin joku päivä itseni tosissani löytää. En uskalla sanoa niitä ääneen vielä tässä, hakekoot vielä hetken muotoansa, rohkeutta tulla nähdyksi. Mutta omassa mielessäni on suunta ja se kantaa osalti nykyisyyttäkin.

Jokaisella askelemalla en hetkauta maailmaa tai edes luo muutosta omassani, mutta askel askeleelta piirrän yhtä taivalta todeksi. Aina ja ikuisesti tuoretta taivalta, elämää joka ei koskaan lakkaa itsessään olemasta tuore.

Hitto vie, mä taidan olla aika onnellinen just nyt.

ps. hui huomenna lakkiaiset, jänsgää!