keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Ja mä mietin että jotakin on taas tapahtunut. Öisissä askeleissa viimeinen kesä muuttaa muotoaan, syntyy uudeksi, ja niin se vain tapahtuu, yksi muisto menettää paikkansa. Se on haalistunut, kulahtanut kuva hölmöydestäni kauan sitten ja tuntuu yhtäkkiä naurettavan mitättömältä. Syntyy eheä nykyhetki, täyttymys, kaipauksen vastakohta. Tai oikeasti, se lakkasi jo ajat sitten, tämä hetki vain herätti siihen miten totta se on.

Askeleeni ovat kevyet kun maailma sisälläni tuntuu hiljakseen muuttuvan ja samalla tunnen että jokin ehkä kasvaa, syntyy niistä askeleistani. Jokin mitä en vielä osaa nimetä. Kaisaniemen sillalta pysähdyn katselemaan pysähtynyttä yötä ja sinkoileva levottomuuteni on muuttunut joksikin hyväksi, kauniiksi elämän impulsseiksi jotka odottavat purkautumistaan. Viime viikkojen ajelehtiminen kummassa melankoliassa, eksyneisyydessäni on kadonnut ja hetken ihmettelen oliko sitä edes. Hymyilen ja hyräilen hiljaa askeleiden tahtiin ja kaikki on hetken vain yksinkertaista, suloista nuoruuden pyörrettä ja häilyvä ote lapsuuteen. Ei ole kynnyksiä tai kuiluja joihin tipahtaisin, vain sulavaa ajelehtimista, mielen rauhaisaa liikettä.

Ja niin elämä vain tapahtuu ja musta on aika hauskaa että välillä voi olla vähän pihallakin. Ei se oo niin justiinsa sitten kumminkaan, mitä siitä että välillä on vähän miten sattuu tai mitä siitä että toisinaan ei ole vastausta mihinkään, on kuitenkin hetkiä jotka herättävät aina uudestaan henkiin. On taas ote, hauras mutta erittäin todellinen ja näkymä vähemmän sumuinen. Nastaa. Sanat ovat taas vähän hukassa ja ajatukseni katkonaisia, mutta sentään minä olen tässä eikä mikään ole hullummin. Tai siis paljon enemmän kuin keskinkertaista, joo.


Ei kommentteja: