torstai 14. maaliskuuta 2013

Tuttuja ratoja

Välillä sitä kutistuu kasaan, kun oma hölmöys saa tuntemaan itsensä kömpelöksi uunoksi. Uskallus, missä olet. Tuntuu että olen tässä huudellut sen perään taas viikkoja, ihmetellyt sen yhtäkkistä poissaoloa. Ehkä olen vain ehtinyt ajatella liikaa ja aina kun lähtee siihen rumbaan niin itseensä jää helposti jumiin ja sosiaalisen todellisuuden kohtaaminen tuntuu suorastaan missiolta. Niinkuin kaikkialla oma arvoni olisi vaakalaudalla, jokaisessa kohtaamisessa ja sanomisessani tai hiljentymisessäni silloin kun en osaa sanoa. Kun tahtoisin hymyillä somalle vieressäni tai moikata puolituttua metrossa, käännänkin katseeni pois. sitten ajattelen että mitäs hittoa ja hetki on mennyt. (Ujous, ei heikkous, ne kaksi menevät päässäni helposti sekaisin.)

Hetken toivon että elisin vielä aikaa 10 vuotta taakseppäin, silloin tunteissaan sai olla vapaasti hölmö ja naiivi, hukassakin, koska pienet lapset eivät osaa vielä piiloutua todellisilta tunteiltaan ja glaseroida niitä päälleliimatulla jollakin. Se oli musta kauheen hienoa, vaikka eihän sitä silloin osannut tietenkään nähdä tai saati arvostaa. Ei tajunnut  miten ainutlaatuista se on ja miten vaikeaa sellaista vilpittömyyttä on kohtaamisissa isojen ihmisten maailmassa saavuttaa.

Nykyään tuntuu että on oltava aina niin kasassa ja koossa, tilanteessa kuin tilanteessa, oma inhimillinen haavoittuvuutensa on kätkettävä. Se on tabu, joka avataan harvoille. Siinä on sekä vahvuuteni että heikkouteni, että en yksinkertaisesti osaa peitota sitä mitä tunnen. En tiedä onko normaalia mennä näin ylösalas, olen pitänyt sitä luonteenomaisena ailahteluna ja ajatellut että tapani tuntea vain on tällainen. Jokaisessa hetkessä todellisuuteni voi värittyä eri tavoin, puolessa tunnissa saatan kokea ääretöntä onnea ja totaalista lamaannusta. Se on kummaa ja välillä vähän raskastakin. On vaikea hahmottaa missä menee raja. Mutta kai tää vaan on tätä miten elämä kulkee, ja mulla on turha tarve löytää kaikelle selitys.

Oikeesti, sisälläni on jo viriävä seesteisyys huomisesta, kun ylppärirumba on ainakin ohitte ja ehtii taas vapauttaan enempi elää. Sitä odotan ja sitten mää repäisen. Jotakin. Ainakin pieni maailmanvalloitus yhden hönön kanssa tiedossa ja sen lisäksi voisin esim. rakastua. Siinä vasta olisi repäsyä kerrakseen!!


Ei kommentteja: