sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Tilasta rajalla ja mielen hulabalooot

Katoan tunteihin, harmaa Helsinkia avautuu ikkunalaudaltani ja mikään ei hetkeen kosketa, olen tarkkailija, hiljainen hehku kulmalla, kätkö joka ei osaa selittää edes itseään ja varovaiset sanat joita etsii sumusta päässään. Kaikuu kadun ääniä ja tuulen humina jossa hiutaleiden tasainen tahti ei muuta vain vähän turta mieli ja hiljaisuus sisälläni. Tässäkö sitä taas ollaan, katkeransuloista sitähän tää kaikki on. Olisit nyt kerrankin lempeä, voisimpa ohittaa varjopuolen. Tarttuisin käteesi ihan milloin tahansa. Mussa on rohkeutta tarttua, mutta ei ojentaa omaani vielä, ei just nyt ei ihan vielä. Kaipaan varmuutta, liikaa jokaiseen askeleeseeni.

  Tää pyörre tekee mut hulluksi, liikaa funtsailua ja kaipuu toiseen. Ei tässä oo järkeä, horjahdin vain hetken verran. Kai ne on vain nää harmaat sunnuntait, miten mitättömältä oma elämä tuntuukaan toisinaan. Olen kyllästynyt elämään tunnustellen askeleitani liikaa, niin helposti kaikki jää paikoilleen kun odottaa vain hetkeä oikeaa hetkeä. On kai luotava ne hetket itse, mutta milloin on valmis pistämään itsensä alttiiksi, onko järkeä, onko hitto vie kuka sen kertoisi. Intuiitio, mutta suurten "valintojen" edessä siihen luottaminen tuntuu heikolta jäältä.

Mutta elämäänsä ei voi laskelmoida loppuun asti, joskus on vain mentävä. Go for it, helppohan se on sanoa, anna elämän kantaa ja vittu kaikki on tässä ja nyt joojoo, carpe diem ja hiiohei. Toisinaan sitä kääntää takkinsa itselleen ja kiva on hetki tässä olla oikein kyynisenä ja uhmakkaana. vähän kieriskellä itsesäälissä, ei sellaista kauaa jaksa kun on kasvanut jo näin isoksi että ymmärtää miten vähän sillä saa mitään aikaan. Kohta elämä havahduttaa taas ja järjestykseni palaa.

Tunnen oman naiiviuteni kyllä, lapsellisuuteni tietyissä jutuissa kuten tähän hetkeen kiteytyy, mutta tässä sitä kasvetaan, kootaan kokonaisuutta ja välillä taannutaankin joo se on tän homman kiertokulku vaikka se onkin välillä vaikea hyväksyä itsessään. Mutta mä yritän antaa tilaa, tärkeintä antaa tilaa.






2 kommenttia:

Fabi kirjoitti...

Hassua, miten tuntuu että puhut mun elämästä, tunteista ja olotiloista. Samastun voimakkaasti ja tuli melkein tippa linssiin ku tuntu että joku kokoo mun omia ajatuksia tähän selkeyttäen kaikkea..iso kiitos siis:)

Sofia kirjoitti...

Voi ompa ihana kuulla! (Tai en tiedä onko sana ihana nyt ihan oikea sanavalinta tähän muttajuu oli miten oli,) merkkaa mulle tosi paljon. Ole hyvä siispä ja kiitos itselles sanoista! Hienoa jos satunnaiset ajatusvyöryni vaikuttavat kaaottisuudessaankin johonkuhun ja saati sitten selkiyttävät jotakin. :) Hyviä elämän oloi sinne!