Välillä ote syntyy hetkessä, perhosvaikutuksen voimasta, sattumista tai palasesta joka yhtäkkiä loksahtaa niin että yksi tyhjyys täyttyy. Kohtaan sattumalta salaa ikävöidyt kasvot kahvilan nurkasta ja löydän toisen todemmin, yksi ihmissuhde syventyy ja toinenkin kokee tärkeän havahduksen hetken. Piirtyy muutama tärkeä merkitys ilmaan. Aika seisahtaa toisen kasvoilla, ja kevät loihtii sisälleni uutta voimaa. Mä olen niin paljon enemmän tässä kuin vuosi sitten, kaikki on oikeastaan aika hyvin kasassa. Ja missä välissä kaikki tapahtui, rohkeampi ote kaikkeen, elämiseen itsessään. Sanoissani ei ole koskaan voimaa tarpeeksi, mutta silti en lakkaa kirjoittamasta, siitä miltä tuntuu tuntea ja olla elossa näin äärimmilleen kuin satunnaisissa sykähdyksissä ja tästä kaikesta. En enää hae kirjoittamiseni kautta mitään sen enempää, olen vain yksi hölmö flow joka hölisee milloin mitäkin ja "luomiseni" ei pyri muuttamaan kenenkään maailmaa, mutta silti tuntuu itselleni tärkeältä sanoa nämäkin sanat ihan vain sanoakseni koska nyt tuntuu siltä.
Ps. Hui aika jännää olen alkanut pitämään videopäiväkirjaa, siis ihan vain itseäni varten mutta kumminkin. Se on semmonen itsensä kohtaamisen haaste, aika hurjalta tuntuu vielä, mutta oon alkanut jo hahmottaa itseäni vähän eri tavalla, hiffaamaan juttuja ja sitä miten itseäni ilmaisen. Kuka on se joka puhuu itselleen, kun ei ole kenenkään heijastuksia, kertoja ääni on erilainen, vieras ja samalla niin tuttu. Muistuttaa yllättävän paljon sitä sisäistä ääntä.Kokeilkaapa, itse inspiroiduin kun yksi kaveri on vuoden verran pitänyt ja hehkuttanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti