tiistai 25. joulukuuta 2012

Unohtamatta



 Hiljaisia mielen päiviä, läsnä pienssä yhteisessä, kaipaamatta suurempaa, kaipaamatta liikettä itseeni ja ympärilleni. Elämässä kun on liikettä kaiken aikaa, arki on hektisyyden kierrettä, kasa velvotteita ja paineita jotka puskee joka suuntaan, se riittää. Hetkestä hetkeen tuntee olevansa raivaamassa tietään kohti päämääriään, kävellen kysymysmerkkien sumussa - on tehtävä paljon aina enemmän, annettava itsestään, tehdäkseen itsensä näkyväksi, heittäytyä ja samalla pysyä koossa.

On niin helppo kadota itseltään, sulkeutua omaan pienuuteensa jonka kohtaan joka kerta kun alan liikaa ajattelemaan elämääni ja sen tarkoitusta, oman olemassaoloni järkeä ja suuntaa, merkityksiä ympärilläni ja sisälläni, varovaisia painavia askelia joilla luon elämääni tietämättä mihin kuuluisi päätyä. En enää jaksaisi ajatella suuria etappeja ja esittää loputtomia kysymyksiä itselleni, löytääkseni pysyvyyden ja oman paikkani. Viime aikoina olen havahtunut siihen että oikeastaan juttu on oikeastaan niin että tiedän aikalailla kuka olen, tunnen sen vaikken ihan vielä osaa piirtää eläväksi muiden näkyville sanojen lävitse. (Olen tässä, niin yksinkertaista se on, näissä sanoissani. Elän hajanaisimmissakin ajatuksesissani, valokuvassani ja piiroksessani, liikkeessäni, katseessani ja hapuilussanikin, vahvuudessani ja heikkoudessani jotka ovat aina kummatkin osa kaikkea. Tavassani olla läsnä ja nähdä, tuntea ja palaa. Keskeneräisistä paloista syntyy lopulta kaikki.)

Eikä mun tarvitse tietää ja ymmärtää vielä kaikkea. On annettava inhimmillisyyden elää. Viime päivät olen ollut valtavan onnellinen sillä olen antanut näiden ajatusten kantaa ja olla, tuntenut vain hyvää.



 (filmifotoi)


2 kommenttia:

Captain kirjoitti...

hmmhmm voi kun harmittaa, ettei olla onnistuttu näkemään, tässä on ollut itselläni ihan liikaa kaikkea kiirettä ja muutakin einiinkivaa. mutta yritetään taas pian näkyillä, siihen asti teki vain mieli toivottaa ihania joulunhetkiä, olet niin kaunishieno ihminen ja sanasi luen aina ja häkellyn ja kuvat eritoten, voih. Niin, ei mulla sen enempää, mutta hyviä hetkiä sinne. ♥

Sofia Mänttäri kirjoitti...

Voi sinä ihana! Kiitos. Mielessä olet ollut, (tänään mm. puhuttiin susta ukilla kaikenlaista hyvää, kauniita ajatuksia, muistuta että kerron joskus!!:)

Surettaa kuulla että siellä ei niin kivoja, toivon sinne niin paljon hyvää, että kaikki se mikä nyt askarruttaa ja mieltä murentaa, jotenkin löytäisi balanssinsa ja kaikki ne kadonneet palaset paikkansa. Vahvasti uskonkin että tulet vielä sen löytämään, älä anna pelon syödä liikaa ystäväin. Sä olet loppuen lopuksi suurempi kuin se. Sädehtivä sulo-olento, kumpa sen oppisit itsekkin näkemään miten paljon hyvää sä olet.

Halauksia sinne!! Ja kaunista ja levollista aikaa, pysähtyneitä hetkiä ja mielen lepoa.

ps. Nähdäään pian, heti kun siis jaksat. Mulle käy milloin vaan. Mutta ei kiirettä sen kanssa, ota aikas. Viestittele vaikka kun siltä tuntuu. :)