torstai 18. lokakuuta 2012

Missä me ollaan?

Yö on pakahtumaisillaan ja ajatukseni sen sisällä kuin humala, utuisia, välähdyksen omaisia hämäriä kuvia sekoittuneena tuoksuihin ja ääniin, niin hajanaista. Ja silti, ne ovat lähempänä kuin missään. Pimeys kietoo sisäänsä, näkymättömyyden turvassa annan kaiken olla hetken siinä, uskallan kohdata muuttuneen tilan vaikka se sattuu. Ja sitten huomaan hymyileväni, muistan jotakin. Siristän silmiäni, piirrän kuvan mielessäni seinälle. On kevät, saippuakuplia joiden mukana lennätetään toiveitamme osaksi maailmankaikkeutta, tärkeitä sanoja, sen muistan, lempeät katseet jotka eivät pelkää toisiaan ja se painava rakastamisen tunne, johon havahdun. Ainoa asia joka loppuenlopuksi tekee todella elämästä merkityksellisen.

Rakastaessaan sitä on aina niin täysi äärirajoilleen saakka ja ylitse, niin paljon yhdessä elementissä että sen mukana ei ymmärrys kulje. Jokaisen edessä rakkaus muuttaa muotoaan, muuttuu toisenlaiseksi, heijastuu niin monella tasolla ja tavalla, kahden maailman vaikutuksista toisiinsa. Joskus tunne voi elää vain ilman sanoja, selittämällä liian suuria asioita, hajotan niitä vain pois. Viime päivinä olen tuntenut rakkauden elämään ja kohtaamiini ihmisiin kaikkialla, ollut sen edessä niin hauras ja voimakas, ihan kaikkea, katsonut itseäni peilistä ja nähnyt miten jotakin uutta sisälläni on herännyt, muistanut taas miltä tuntuu tuntea tuntea sillä tavalla, ollut onnellinen ihan vain toisen läsnäolosta.

Ja yössä herään pelkooni, on himmeä valo joka pelkää tulevansa sammutetuksi. Mitä jos en jaksakkaan kantaa kaikkea, kohdata itseäni kerta toisensa jälkeen vähäpätöisenä hiukkasena joka karkaa mielessään kauas muistojen turvaan, yrittäen etsiä sieltä palikoita joilla korjata etäisyyttä yhteen maailmaan. Missä me ollaan? Yksi lukee katseestani surun, ottaa kädestä kiinni ja tiedän tässä on tilaa, tuntea mitä tahansa. Ja vaikka on tapahtunut niin paljon hyvää, viimeisissä päivissä olen nauranut enemmän kuin ehkä vuoden puolikkaassa, niin siinä hetkessä olen onnettomin aikoihin, pelko yhden rakkauden haihtumisesta pois. Enkä tiedä mitä tehdä. Yksin en osaa enää kannatella. Seilaan niin monen tunteen ympärillä, että ristiriitani kasvaa järjettömiin mittoihin.




Ei kommentteja: