maanantai 15. lokakuuta 2012

Yhtäkkiä sitä on muuttunut pieneksi, siinä vierellä mihin ennen uskalsi kietoa koko olemassaolonsa, mikä oli ennen kätkö on muuttunut tyhjäksi tilaksi missä ei enää tiedäkkään miten päin olla, tuntiakseen tulleensa nähdyksi ja kuulluksi. On niin monenlaisia tapoja olla ja luoda elämä, merkityksellinen sellainen. Niin ja näin, mutta niin vaikea nähdä mikä kaikesta on eniten omani. Tämä syksy on ollut outo, elämä ulkopuolella on valahtanut vähän ohitseni, olen menettänyt otteeni monta kertaa, mutta samalla kaiken keskiössä sisälläni on lähtenyt käyntiin uusia ratoja. Olen itkenyt metron nurkissa kiireisissä aamuissa, kuivannut kyyneleet ja huitaissut surun pois. Olen yrittänyt niin kovasti hyväksyä sen että joskus elämän on vain annettava tapahtua, että on turha ravistella tosiasioita, sulkea silmänsä muutoksilta jotka tulevat hiljakseen.

Mutta olen myös itkenyt onnesta, siitä kaikesta rakkaudesta mitä olen löytänyt ja mikä on kasvanut syväksi, istunut öissä katollamme kuunnellen kaupungin ääniä ja nauranut rämyäville Onnelan joukoille jotka ovat rikkoneet hiljaisuutemme ,tehnyt pitkiä kävelyjä syksyn väreissä ja kaatosateissa, istunut rannassa katsellen pimeää ulappaa valopilkut seassa aaltojen tasaista rauhoittavaa kohinaa, kävellyt käsikädessä ja käynyt äärettömän oivaltavia keskusteluja, löytänyt takaisinkin. Ajatellut me ollaan tässä vielä kuitenkin, on vain etsittävä hieman.

Nyt näen hyvän ja pahan, mutta tartun hyvään, koska tajuan että tässä hetkessä paha ei muutu ajatuksen voimalla. Olen yllättänyt itseni, viime päivinä olen tehnyt hyppäyksiä missä olen todistanut itselleni ettei pelkoni estä toteuttamasta elämääni ja tekemästä rohkeita tekoja. Tyhjä tilani, yksi päivä heräsin siihen, säikähdin yleistä merkityksettömyyden tunnetta ja päätin: nyt on tehtävä jotakin. En jaksa vain istua ja ajatella, nyt saa loppua tämä loputon mielen vaeltelu, ääni mielessäni vaati. Joten tein, pieni askel johonkin mistä en vielä tiedä mitään, mutta se tuntuu hyvältä. Odottaminen ei saa aikaan muuta kuin loputtoman vaillinaisen välitilan matkalla johonkin pisteeseen x, odotuksen päätökseen.




2 kommenttia: