keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Ja yhtäkkiä, ihan hetkessä sisälläni sytyy jokin mikä irrottaa nykyhetken irralleen kaikesta muusta. Syntyy kupla, illuusion omainen kepeyden ja syvyyden tila samaan aikaan ja elämä siinä on täydempi kuin se on pitkään aikaan ollut. Harmaus irrottaa otteensa ja tyhjyyteni katoaa, täyttyy jollakin uudella mitä en vielä osaa verbalisoida. Kaksi makaa keskellä Kaisiksen yötä, koitetaan erottaa tähtiä taivaalta kaupungin valojen seasta, pohditaan perspektiivejä, että näin koko maailma avartuu ihan uudella tavalla. Ohikulkevat katsovat meitä oudosti ja nauravat mennessään, yksi luulee buddhalaisiksi ja ikkunassa kaksi Japanilaista turistia ikuistavat meidät kameraansa. Mietitään huvittuneina minkälaisenkohan kuvan ne mahtaakaan meistä suomalaisista saada että siellä ne vaan makoilee pitkin teitä tupakan sauhuissa. Myöhemmin kiivetään katollemme, kaupungin hälinä on lakannut ja hiljaisuus on vain.

Voi elämä. Päräyttäviä päiviä! Kunpa tää vois aina olla vaan tätä, vain hetkiä joissa huolille ei ole tilaa ja lapsenomainen ilo saa häkellyttää päästä varpaisiin. 

Ei kommentteja: