tiistai 4. syyskuuta 2012

Sakeinen mieli

On niin paljon helpompi ottaa toisen ohjakset käsiinsä kuin myöntää olevansa tosiasiassa itse se joka kaipaisi toisen näyttämään minne kulkea, sanoa jotakin mitä vain mihin tarttua. Kaislat tuulessa, katseeni sumenee, tarkentaa ja sumeee, hetken kaikki on vain, samalla niin merkityksetöntä että merkityksellistä. Mieleni sakeinen maisema, vain säveliä vailla sanoja, hiljaisia levottomia rytmejä jotka kertovat tarinaa siitä miltä tuntuu olla juuri nyt, mihin eivät sanani vielä riitä. Syksy kietoo sisäänsä, kaipaus kaikkialla viheltää kylmää ilmaa sisälleni. Olen vähän allapäin, huomenna saattaa elämä näyttäytyä taas uusin silmin, jos vain päättäisin, herääväni uusin silmin.

Noh ainakin semmosta siistiä että pääsen kuntonyrkkeilemään, ajattelin kukistaa pienuuteni ja näyttää että olen paljon paljon enemmän kuin haahuileva katse ja varovainen ote tähän kaikkeen.


Palailen hyviin hetkiin, niiden voimin muistan miltä tuntuu kun kaikki on hyvin ja enemmän, niiden voimin myös tiedän jaksavani kompuroida hetken löytääkseni taas uuden harmonian.