tiistai 10. heinäkuuta 2012

Yhdestä hymystä, monesta naurusta

En tiedä mistä se kertoo, että pitkään aikaan mulla ei ole ollut täällä mitään sanottavaa. Ehkä se on oivallus siitä että vatvomalla painavia tunteitaan (vaikka sitten täällä koko maailman ulottuvilla) tekee niistä vain entistäkin suurempia, on niin helppo kasvattaa kaikkea sisällään ihan noin vain huomaamattaan tai sitten se on vain sitä etten ole jaksanut kun onhan tässä tää elämä elettävänäkin ja se on ollut pitkästä aikaa täynnä paloa. Oikeasti pitkästä aikaa, en puhu päivistä vaan ihan todellinen tovi.

Yksi hetki kykitään koko festarikansa yhteen telttaan ahdettuina siinä värjötellään kuin sillit purkissa litimärkinä , toinen hetki kaatosateessa me kolme tanssitaan Snoop Doggisen tahtiin mutamössössä ja kaikki saa hetken olla just niin huoletonta, just näin vaan. Kiasman mötiköillä nauran enemmän kuin aikoihin, mietitään ihmisten outouksia, ihania kummallisuuksia ja yöstä yhden kanssa istutaan keittiön kajossa unta silmissä, meidän maailmaa eikä mitään hätää.

Pitkästä aikaa kaikki on ollut enemmän. Kaikki tuntuu juuri nyt jotenkin erilaiselta, tavoitan taas itsestäni uudistumisen mahdollisuuden näen miten helppoa se voi olla kun osaa vain löytää itsensä rohkeasti elämän härdellien keskeltä ja aamu-auringon nousun aikaan suudella ihan vain hetken impulssista.

Kaikkea sitä mitä elämä voi olla jos vain päättää antaa mennä ilman liian suuria päämääriä.


Ei kommentteja: