lauantai 14. heinäkuuta 2012

Onko tunnettava aina niin täysillä ja oltava silti niin saatanan hauras että kadottaa itsensä hetkessä palasiensa sekaan, mietin.  Elämä on niin täynnä niitä pieniä suuria vaikuttajia joista haalin usein turhan paljon mukaani, kasvatan osakseni jokaisen, rakennan epämääräistä kokonaiskuvaa jokaisen eletyn hetken voimin ja painoin. 


Mitä jos tämä rikkinäisyyteni onkin vain yksi menneisyyteni illuusio, mietin siinä öisillä rappusilla kun täytän mieleni kaupungin hulinalla, katselen örveltäviä ihmisiä jotka vierivät ohitseni. Kaksi Pohjolan poikaa pysähtyy kysymään tulta, tarjoaa viiniä kuulemma kamalan prameeta sellaista ja purkaudutaan vähän elämästä, lähtiessä heitetään ylävitoset ja hehkutetaan vähän ihmisten ihmeellisyyttä. On luotava itse oma arvonsa, turha odottaa että ihmiset ympärillä korjaisivat ja kannattelesivat. 


On jotakuinkin niin että olen luonut itsestäni kuvan mitä en kuitenkaan taida loppuen lopuksi olla, se on liioitteluni piirros, ylitunteiluni aikaansaannos, muistojeni luoma jumahdus. Totuus on että tässä olen ja aina muutakin kuin muutamien silmien lävitse, aina muutakin kuin ulkpuolinen voi hahmottaa, enemmän kuin kaikki ne jotka ovat kävelleet ohitseni, jättäneet taakseen yhden pyyhkäisyn lailla, enemmän kuin eletty elämäni ja keskeneräisyyteni jonka näen heijastuvan kaikkialta. 

Elämäni kaunein tarina, jospa ajattelinkin niitä sanoja mielummin, että jollekkin sain luvan olla elämän kaunein tarina. En ole riippuvainen muiden sanoista, mutta joskus annan niiden kantaa.




















Hetkiä kesän seikkailuista, vähän maailmalta ja Ruissista!




3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ihania kuvia! nauratti aika paljon. t.mona

S kirjoitti...

Aivan mahtavia kuvia, niin erilaisia ja jokaisessa tarina!
Tulee kaipuu siihen johonkin kesän vapauteen

Sofia Mänttäri kirjoitti...

Voi kiiitos, onpa hirmu tärkeää kuulla. Ja niin komppaan kaipuutasi aikalailla, mutta onneksi vapauden huuman voi omalla tavallaan löytää kaikkialta, vaikka tietysti kesässä se ilmentyykin niiin niiiin erityisen rajattomana kun kaik velvollisuudet on etäällä tai vähintääkin niitä on paljolti vähemmän.

Mutta ainakin pieniä vapauden hetkiä niitä voi löytää jopa tän kaiken arjen hektisyyydenkin keskeltä, sponttaanien repäisyjen ja läsnäolon hetkistä havahtua että wou mikä elämän flou.