maanantai 18. kesäkuuta 2012

Huomenta maailma, seilattiin yön lävitse uuteen aamuun

Aamun kajo vieheltää lävitsemme, maailma on herännyt valoon ihan huomaamattamme. Yö oli pimeämpi kuin muistimme, keinut tuntuivat lapsuudelta, turvassa siellä pimeässäkin, kaikkialla kuin kuplassa. Toisinaan pelko vain katoaa, mieleni on vain ja tutkailee ympärilleen. Oli kaksi joiden rakkaus oli vasta syntymässä, mutta sen saattoi jo nähdä (ilmassa väreilyä sellaista minkä luulee vain elävän oman pään sisällä), katselin niitä pitkään ja mietin hetken miltä tuntui silloin joskus olla niin tunteet levällään, kadottaen melkein itsensä kaiken sekaan. Naurettavalta tuntuu oma naiiviuteni, oma pieni uneksijan maailmani aina jälkeenpäin.

 



 



Ja kun jalat kohti kattoa parvellani pötkötellään, olen vain huoleton, siinäkin. Elämässäni hienoimmat hetket ovat useimmiten aika vähäeleisiä, kaipuuton tässä, ei minnekkään muualle, tahdon jäädä tähän hihitellä vielä vähän lisää sillä vaikka kuinka tahtoisin pitää kiinni elämästä tällaisenaan, kymmenen vuoden päästä me ollaan ehkä jo liian isoja olemaan tätä kaikkea. Mutta pidän kiinni ja me kasvetaan toistemme mukana. Yksi kyllästyi siihen miten kierrän ympyrää, itsekkin toisinaan, mutta tiedän että vielä joku päivä huomaan muuttuneeni, se tapahtuu kokoajan hiljakseen välillä tunnen sen ja silloin uskallan uskoa siihen että voimaa on tarpeeksi.




Ei kommentteja: