Puoliksi täällä

Yöllä siellä on oltava aivan hissukseen, pienestä pitäen hipsien äänettömyydessä ja silti kuulen joka kerta kuinka toinen havahtuu varovaisiin liikkeisiini, paljaiden varpaiden natinaan parketilla yön pysähtyneisyydessä. Haen keittiön pöydältä lasin vettä ja kynän, kirjoitan muutaman muiston lapsuudestani, meidän yhteisistä ajattomista viikoista ja yllätyn siitä kuinka paljon onkaan tallessa vielä puoli elämää myöhemmin ja kauempaakin.

Muistan kaksi teemukia keittiön pöydällä, makaroonivelliä. Muistan kuinka me maattiin olohuoneen lattialla masulla pikkupää ja pelattiin rotanloukkua, kaivelin kaapista kasan värikyniä josta huokui vuosikymmenten muistojen tuoksu vanhoine valokuvineen. Ja laskin ötököitä pihan pensaikoista. "Ei kykkää muura" sanoin ja osoitin muurahaiskekoja jotka olivat muodostuneet oven eteen, joka kevät siinä samassa pläntissä rakensivat yhteisöään. Yöllä käperryin viereen ja pyysin kuulla lisää ja lisää tarinoita ajoilta kauan ennen olemassaoloani. Pienen lapsen silmin ne olivat vain tarinoita, seikkailukertomuksia, liian absurdeja ymmärettäväksi todeksi.

Nyt tuntuu että kaikki on toisinaan aivan liian totta ja näen uusin silmin meidätkin, sukupolvi välissämme ja pelko haihtuvasta ajasta. Pienempänä aika oli vain hetkessä, kun sitä osaisi elää vieläkin jokaisen päivänsä niin.