maanantai 27. helmikuuta 2012

Uuteen kotiin

Uusi elämä alkakoon
naps! Pyörähdän vielä kerran ympäri ja kuuntelen kuinka ääneni kaikuu hiljaa keskellä tyhjää huonettani. Säveliä, laulun säkeistöjä. Ihan hassua että yhtäkkiä ainoa jälki kaikesta eletystä on sinitarrat pitkin seiniä, jotka nekin kohta korjataan pois, muistot tarrautuneina seinille näkymättöminä, tuulahduksia ympärilläni, palasia muistoista. Se kaikki jää elämään kuitenkin vain itselleni.

Toisilla on tyhjyys jota lähteä elämällään värittämään. Aika vähän sitä jättää jälkiä itsestään, suurin osa haihtuu lähtiessään eteenpäin. Mutta niinhän sen kuuluu mennä, sillä olisihan se nyt outoa asua vieraiden ihmisten muistojen keskellä, merkityksettömiä elämänpätkiä niille jotka eivät ole olleet niiden muistojen sisällä tuntemassa ja näkemässä.

Yksi lattialankku on irronut, sen alle piilotan salaviestin ja yhden valokuvan. Siinä kaikki. On kutkuttava ajatus miettiä että kukakohan sen sieltä löytää ja meneenköhän siinä päiviä, viikkoja vai vuosia. Pieni muisto yhdestä hauraasta ihmiselämästä. Tuntuu hyvältä sulkea ovi perässään, vapauttavalta astua uuteen kotiin muuttolaatikoiden viidakkoon.  

4 kommenttia:

netta kirjoitti...

wauuu miten hieno idea !!

Sofia kirjoitti...

hihhii!

Roosa kirjoitti...

tää tuntuu niin tutulta! oma koti tyhjänä on kyllä musta aika pelottavaa! surullista:( vaikka kuinka tietäis että kiva uus koti odottaa...

Sofia kirjoitti...

niimpä! siinä on jtn tosi kolkkoa, jotenkin sellanen suuri siirtymisen hetki, tyhjyys ja sitten astellaan pois uuteen elämään ikäänkuin!