perjantai 6. tammikuuta 2012

Kello kahden aikaan yöstä vaellan Sörnäisten yössä, reppuselässä hymyilen elämän outoudelle ja nauran hulvattomille vastaantulijoille. Muistelen kuinka minä ja se yksi miltein tuntematon istuttiin joskus siinä yhdellä nurkalla ja puhuttiin elämästä kesäyön hämärässä siihen asti kunnes maailma lähti heräilemään uuteen päivään, juteltiin örveltäville ohikulkijoille eikä kaupunki pysähtynyt hetkeksikään ja siihen loppui kai se tarina. Hassua, elämän hujahduksia joista ei jää käteen kuin hajanaisia muiston pätkiä, jotka muistaessani vain hymyilen katsoessani taakseni ja mietin että jahas olipa siinä kohtaaminen.

Yhden vuorokauden sisään voi mahduttaa aikamoisen tunneskaalan, värien sekavan maailman. Sitä olen tässä viime päivinä fiilaillut.Tahtoisin piirtää kuvat sisältäni sanoiksi, jakaa jotakin mihin tiivistyisi kaikki se minkä ympärillä olen pyörinyt viime aikoina, mutta en juuri nyt osaa etsiä sanoja tai jaksa.

Ajattelin kuitenkin että pelätessäni hukkaan elämästä liian paljon. Olen jo hukannut liian paljon. Kun katoan elämässä hetkin kaiken sekaan,  tiedän että aina on nekin jotka näkee, lävitse kaiken. Ja yhden kanssa voin kyynelehtiä ihan vain siksi että ilmassa on muistoja ja määrittelemätöntä kaihoa, ei mitään minkä osaisin rajata, kasa elämää sieltä ja täältä.



Ja me jaetaan lapsuuden muistoja, sukelletaan meidän tuttuihin maailmoihin, yhdessä kuljettuihin polkuihin. Ja mä mietin mikä onni että joku on niin kauan ollut osa ja peloton usko siihen että tulee aina olemaan.

Eilen tanssin ja puhuin mitä sattuu, makoilin lattialla ja unohduin. Parvekkeella nauretaan koko sydämen pohjasta ja yöllä kömmin pehmeään pesään jossa pötköttää neljä suloista tuhisevaa pötköä. Sydämeni suli ja käperryin sekaan.


2 kommenttia:

Saga kirjoitti...

kiva kun kävit kyläilemässä!

Etkä sä oo hukannu aikaa. Ehkä se on ollu vaan se aika jonka sä oot tarvinnut jonkun tajuumiseen tai opettelemiseen. Älä pakahdu liikaa!

rakkaudella, sämpsytin :---)

Sofia kirjoitti...

Taidat olla oikeassa kultasein, niin sen kai kuului olla. välillä on vain kovin vaikeaa ymmärtää kuinka paljon sitä voi todella tarvita aikaa joidenkin asioiden kässäämiseen ja kohtaamiseen ja mitä lie.

mutta kiitos tosta. olet ihana!

rakkaudella takaisin soffu