maanantai 5. joulukuuta 2011

ihana elo

Mielessäni vain ajatus: tähän tahdon unohtua. hetki älä mene, älä vielä karkaa, ole vielä hetken ja enemmän. tässä kun on niin saamarin hyvä olla ja tuntea. joku tuntematon vieressäni hymyilee ehkä maailman suloisinta hymyä ja lähetän ilmassa sille lämmön takaisin, sinä tuntematon hassu olento. 

Tähän hetkeen ei löydy oikeita sanoja. Mutta tänään taisin olla pitkästä aikaa taas elossa. Monessa hetkessä, huoneeni nurkassa ja siinä tanssin pyörteissä ,sulkiessani silmät tunsin kuinka elinvoimaa virtasi kaikkialle. Minä siinä pöhkön näköisenä heittelehtien, heiluen ja hyörien hallitsemattomalla tavalla, tunsin olevani taas elämässä kiinni. Ja kaikki ne asiat mitä olen viime aikoina murehtinut ja ikävöinyt liittyivät vain osaksi sitä olemassaolon hetkeä kevyesti värein, tärkeäksi osaksi kaikkea. Ainahan sitä kantaa kaikkea elettyään matkassaan, kaikkea sitä kipeintäkin vie mukanaan vaikka maailman ääriin karkaisi.

 Mutta tänään se muutti muotoaan, sekoittui osaksi musiikkia ja itseäni tavalla joka toi mukanaan tunteen siitä että mä olen ainakin elänyt. Aika perkeleen hyvin (ja annoin itseni hymyillä kuin mikäkin hölmö, välittämättä paskan vertaa siitä olenko ehkä niin uskottava tai cool kun voisin olla jos vähän yrittäisin.) Päästin irti ja ymmärsin taas olevani vahvempi kuin muistinkaan.

Huh Maria Gasolina oli mielletön! Näinkin sinänsä hassun mitättömät asiat ja pienet olemassaolon hetket voivat olla niitä elämän pieniä käännekohtia. Monen päivän jälkeen tunnen taas kantavani itseäni pehmeästi, olevani tässä oikeasti ja todellisemmin, että kaikki se mitä juuri nyt tunnen on jollain tavalla kaunista ja merkityksellistä. Ehkä on taas nousukauden aika, uusien askelten aika. Ainakin tästä on hyvä taas lähteä eteenpäin.