On sellainen olo että tahdon vain kuunnella kauniita biisejä, hukuttautua kauniisiin säveliin ja tuntea jokaisen sanan sisälläni, lävitseni niistä osan; palasia siitä mitä olen ja tunnen. keksin merkityksiä vähän kaikelle, löydän niiden sanojen ja sävelien takaa jotakin itsestäni, syvemmältä, piilossa muilta, mutta sisälläni näen kaiken selvästi. On vaikeaa kasvaa isoksi, siltä musta on kai tuntunut viime päivät ja ehkä viikotkin en ihan tiedä. en pysy edes ajan perässä.

Bussista löydän itseni muistojen seasta vuosien takaa, katseeni eksyneenä kaukaisuuteen ja mieleni täyttää kaihoisa nostalgia täynnä kummaa painoa. Tunne siitä että tahtoisin seisauttaa kaiken paikoilleen tai ehkä seilata vuosia taakseppäin näkemään sen pienen ihmisen silmin. Liian monta numeroa takana ja oikeasti ei mitään, pah, vaivaisey 18, eihän se ole juuri mitään ja silti on. Kaikki on ja ei, aina riippuu ja roikkuu. Enkä ihan tiedä kuinka iso pitäisi jo olla ja toisaalta tekisi mieli vain haistattaa paskat kaikille odotuksille ja tehdä kaikki väärinpäin, näyttää kieltä normeille ja olla just niin kaukana kaikesta kuin hyvältä tuntuu.

Hetkittäin sitä tuntee olevansa aika paljon, ja sitten tulee taas hetket kun on vaikea nähdä edes peilikuvansa josta heijastuu pintaan kaikki se kipein. On vaikeaa tuntea olevansa vahva kokoajan, en jaksa, en tänään. Ehkä huomenna enemmän elossa taas.

Tahtoisin olla käsikädessä, kävellä pimeitä katuja sateessa ja olla lähellä.