maanantai 8. elokuuta 2011

Hetki sinne ja tänne, nyt eteenpäin

Krunan yöisiä katuja päättömästi seilaten ja kyynelien sekoittuessa sadepisaroiden virtauksiin, kaikessa siinä surkeudessani, taidan olla loppuenlopuksi vain aika koominen näky (siinä haahuillessani litimärkänä kuin mikäkin rättipää.) Mutta neljän jälkeen yöstä en löydä muita yksinäisiä seilailijoita retkelläni ja humalan kieppuessa päässäni, totean mielessäni että tässä on taas niitä hetkiä johon tiivistyy nuoruus kaikessa surkuhupaisuudessaan. Miten suurelta ne asiat tuntuu nyt ja miten olematonta kaikki tämä joskus onkaan.

Yksi tunne sinne ja tänne, yksi sydänsärö hups ja hei. Miten katkeransuloista elämä onkaan. 

Mutta sitähän se elämä on: kauneus ja suru särkyvyydessään, kaikki niin haurasta ja kovin ohimenevää, hetki sinne ja tänne, monta hajoamista, itsensä kadottamista ja elämän hohdon hukuttamista - ja kuitenkin aina löydetään uusi toivo jostakin. Miten pienikin liikahdus voi saada suuria vyöryjä aikaan ja miten niin pienetkin asiat voi pitää sisällään suuret merkitykset.

Suoraan sanottuna mä olen aika helvetin kyllästynyt tunteisiini. Kyllästynyt tuntemiseen ja sisäiseen pauhuun. En jaksa kaivata enää mitään. Tahdon olla vain tässä ja unohtaa kaiken muun. Niin yksinkertaisia ajatuksia, mutta suuria toteutettavia.




Ei kommentteja: