lauantai 2. heinäkuuta 2011

Paloa

Ja yöllä kun muut jo nukkuvat, kipitän tähtien alle, kattoterassin nurkkaan käperryn vilttiin (ei siksi että olisi kylmä, vaan koska kaipaa jotakin mihin käpertyä) ja annan mieleni kellua hiljaisuudessa, ajatukseni hyppelehtien tähdeltä toiselle-

kellahdan selälleni ja annan katseeni hukkua taivaan valopilkkeisiin- ja äkkiä näen katseesi: sumuisissa kuvissa jotka piirtyvät mieleeni, kaukaisen mutta hellän, jollain tavalla kovankin ja silti samalla niin kovin suloisen herkän katseesi.

Ne kuvat tuovat ikävän mukanaan, ensin kevyesti hipaisten ja yhtäkkiä kietoutuen tiukasti ympärilleni, pakahduttaen, havahduttaen pelon sisältäni henkiin (sen jota olen viikot yrittänyt työntää mielessäni syvälle piiloon). Sydämeni hehkunut sädehtien ja läikkynyt ylitse näitä tunteita heleästi, saanut elämän sisälläni räiskymään enemmän kuin ikuisuuksiin ja aivan yhtäkkiä kaikki vyöryää ryminällä,
hallitsemattomalla tavalla, kyyneleet, pelko pelko pelko tykyttää mielessäni. Miten paljon sitä kaipaisi toisen kumman turvallista lämpöä lähelleen ja käsi josta ottaa varovasti kiinni illan hämärtyessä, kun todellisuudesta tulee sillä tavalla utuisempaa ja kevyempää,

tipahdan,

tähän hetkeen, en uskalla tarrautua niihin kuviin vielä, en tahdo lietsoa mitään tämän suuremmaksi ennen kuin tiedän että seuraava askel on samaan suuntaan.
mutta silti, uskon enemmän kuin kenties koskaan, että tässä olisi jotakin, mistä tulisi pitää kiinni. Unohtaa hetkeksi rajani, uskaltaa päästää toinen lähelle

sillä tosiaan, sydämeni palaa. En osaa samuttaa tätä, vaikka olen kuinka yrittänyt koko pienensuuren elämäni verran opetella hallitsemaan kaikkea sitä sisälläni pauhuavaa, niin tunteet, ovat kaiken sen rationaalisuuden ulkopuolella.
















1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

en osaa nyt lukea. mutta tosi hienoja kuvia!!!!! :)

<3 vvkuoma