Hassuja hattuja ja seikkailuja Korson yöelämässä.
Eilen naurettiin ja tanssittiin paljon, tänään herättiin kovalta lattialta aivan liian aikaisin. Kello seittemältä ihmiset vyöryy keittiöön kolistelemaan kun me neljä tuhistaan vielä unten mailla. Yritän sulkea äänet mielestäni ja esitän vielä hetken nukkuvaa. Ympärillä on enimmäkseen vain vieraita kasvoja, outoja ääniä ja hetken tunnen pienen ahdistuksen sisälläni ja mietin että miksi ihmeessä ei lähdetty sillä viimeisellä bussilla - mutta sitten muistan aamutunnit kun me neljä istutaan toista tuntia kuudelta aamulla keittiön lattialla, nauraa höhöteään elämän hassuille unen ja valveen rajamailla. Siinä mun oli turvaisa olla ja mieleni oli kepeä, kahleet olivat poissa ja tunsin olevani läsnä, muistamatta tiedostaa itseäni ulkopuolisin silmin tai ylipäätänsä kelata mitään liikaa. (Välillä minuuteni tuntuu selkeältä ja yksinkertaiselta, kokonaiselta, oikeiden hetkien kautta ja juuri siltä musta suurimman osan ajasta eilen tuntui. Parasta on kun peileinä ovat vain ihmiset, jotka osaavat katsoa oikealla tavalla, saada näkemään oikealla tavalla. Oikeita peilejä en tarvitse mihinkään, ne vain murentaa tunteen siitä eheydestä)
Elämän huuma sydämmessäni, kun musiikin pyörteissä heilutaan tunti toisensa perään, vähän väliä havahdun siihen miten hyvä mun on olla. Jokapuolella tunnen sulautuvan ihmisten sekaan vähän enemmän kuin yleensä.
Aamulla kävellessäni Aleksanterinkatua kotiin, hiljaisuus tuntuu hyvältä ja askeleet on keveitä (,vaikka pohkeet on ihan kuolleita eilisen villeistä tanssimuuveista.) Mieli on levossa ja aurinko saa hymyilemään. Välillä pysähdyn aistimaan kaikkea ympärilläni ja tuntemaan sen tulevan kevään. Se on todellakin täällä kohta ja se saa mussa kuplivan olon ja odotuksen aikaan.
Elämä on laiffii, Mattia lainaten.
Eilen naurettiin ja tanssittiin paljon, tänään herättiin kovalta lattialta aivan liian aikaisin. Kello seittemältä ihmiset vyöryy keittiöön kolistelemaan kun me neljä tuhistaan vielä unten mailla. Yritän sulkea äänet mielestäni ja esitän vielä hetken nukkuvaa. Ympärillä on enimmäkseen vain vieraita kasvoja, outoja ääniä ja hetken tunnen pienen ahdistuksen sisälläni ja mietin että miksi ihmeessä ei lähdetty sillä viimeisellä bussilla - mutta sitten muistan aamutunnit kun me neljä istutaan toista tuntia kuudelta aamulla keittiön lattialla, nauraa höhöteään elämän hassuille unen ja valveen rajamailla. Siinä mun oli turvaisa olla ja mieleni oli kepeä, kahleet olivat poissa ja tunsin olevani läsnä, muistamatta tiedostaa itseäni ulkopuolisin silmin tai ylipäätänsä kelata mitään liikaa. (Välillä minuuteni tuntuu selkeältä ja yksinkertaiselta, kokonaiselta, oikeiden hetkien kautta ja juuri siltä musta suurimman osan ajasta eilen tuntui. Parasta on kun peileinä ovat vain ihmiset, jotka osaavat katsoa oikealla tavalla, saada näkemään oikealla tavalla. Oikeita peilejä en tarvitse mihinkään, ne vain murentaa tunteen siitä eheydestä)
Elämän huuma sydämmessäni, kun musiikin pyörteissä heilutaan tunti toisensa perään, vähän väliä havahdun siihen miten hyvä mun on olla. Jokapuolella tunnen sulautuvan ihmisten sekaan vähän enemmän kuin yleensä.
Aamulla kävellessäni Aleksanterinkatua kotiin, hiljaisuus tuntuu hyvältä ja askeleet on keveitä (,vaikka pohkeet on ihan kuolleita eilisen villeistä tanssimuuveista.) Mieli on levossa ja aurinko saa hymyilemään. Välillä pysähdyn aistimaan kaikkea ympärilläni ja tuntemaan sen tulevan kevään. Se on todellakin täällä kohta ja se saa mussa kuplivan olon ja odotuksen aikaan.
Elämä on laiffii, Mattia lainaten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti