perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kuori on vähän turhan paksu ja sanat on hankalia,

Ne katsoo ohitseni tai lävitseni kuin sitä olisi yhtä tyhjää vaan. Haaleaa vettä joka on seisahtanut paikoilleen, muiden aaltoillessa ympärillä auringon hehkussa, värien heijastuessa pintaan. Musta on tuntunut värit johonkin karanneen. Hersyvät naurut ja vieressä kaikuvat sanat tuntuvat etäisiltä, lipuvat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kuin olisin muurautunut umpeen, jättänyt taas todellisuuden ulkopuolelleni. Äkkiä tunnen järjettömän yksinäisyyden ja erillisyyden tunteen paisuvan sisälläni vaikka istun keskellä ruokalan hälinää, ihmisten seassa jossa voisi luulla olevan mahdotonta muuttua näkymättömäksi.

Heikkous muistuttaa olemassaolostaan joka hetki, piirittää mua enkä osaa työntää sitä pois. Kokoajan pitäisi olla reagoimassa kaikkeen, ilmaista vahvoja mielipiteitä taiteesta ja politiikasta, mistä hyvänsä nyt ikinä kiivasta keskustelua käydäänkään, heittää läppää ja nauraa muiden mukana, tuntiakseen olevansa tärkeä osa sosiaalisiaympyröitä tai ylipäätänsä osa edes.

Mutta aina sitä ei osaa. Joskus ainoa mitä osaan, on käpertyä hiljaisuuteen, kuoreni sisään tarkkailemaan maailmaa.

Sitä haluaisi vain että tulis nähdyksi ja ymmärretyksi. Että joku näkisi sen vahvuudenkin. Muutakin kuin haaleaa vettä. Tämä ei ole säälin kerjäämistä, mutta joku syy kai on siihen että kirjoitan nämä ajatukseni tänne, niin, ehkä se on helpompaa hakea ymmärrystä täällä, löytää sanat anonyymeille itsestään kertomaan.

Vieressäni keinuu pikkulapsi joka näyttää olevan niin täynnä elämänvaloa ja ihanaa toiveikkuuta. Kun sitä voisi aina olla pieni vaan, nähdä maailman niinkuin pienet lapset näkee, mä ajattelen. Me katsotaan toisiamme tovi; sillä on kummastunut katse ja hetken sen kasvot näyttää melkein surullisilta, kunnes vääntyvät hetken hujahduksessa taas siihen suloiseen hymyyn. Mä hymyilen sille takaisin ja mun tekisi mieli sanoa jotakin viisasta
mutta jätän sanat sikseen ja lähden kävelemään kotiin päin.


8 kommenttia:

Aleksi kirjoitti...

Tiedän niin tunteen kun yksinäisyys valtaa mielen, vaikka ympärillä olis ne kaikista rakkaimmat, eikä vaan osaa sanoa tai tehdä muuta kuin olla hiljaa. Mä kuitenkin sallin noi hetket itelleni ja kyllä muutkin sen ymmärtää. Ei aina voi olla sosiaalisella tuulella. :- )

Konsonantti kirjoitti...

Voi, pystyn niin hyvin samaistumaan tähän tekstiin. Se on hyvin kauniisti ja jotenkin aidosti kirjoitettu.

Anonyymi kirjoitti...

mulle sä olet vahva,ihana ja kaikkea muuta kuin haaleaa vettä.niin tärkeä,etten edes tiedä millä sanalla kuvata sitä.onneksi olet siinä ja sinä.
t.nana
p. s
"nyt saat salaisuuteni.
se on hyvin yksinkertainen:
sinoastaan sydämellä näkee hyvin.
tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."
- Pikku Prinssi -

Anonyymi kirjoitti...

mulle sä olet vahva,ihana ja kaikkea muuta kuin haaleaa vettä.niin tärkeä,etten edes tiedä millä sanalla kuvata sitä.onneksi olet siinä ja sinä.
t.nana
p. s
"nyt saat salaisuuteni.
se on hyvin yksinkertainen:
sinoastaan sydämellä näkee hyvin.
tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."
- Pikku Prinssi -

Anonyymi kirjoitti...

lähetinkö ton kaks kertaa?oonpas taas sählä-.-

Anonyymi kirjoitti...

lähetinkö ton kaks kertaa?oonpas taas sählä-.-

Anonyymi kirjoitti...

toveri olet kiva kaima ja värikäs ja hieno sydän. välillä saa olla hiljaa eikä puhua politiikasta hienosti (vaikka helsinki-vantaa yhdistyminen aluepolitiikan näkökulmasta onkin meidän vahvin mielipidealue, kaikkien ei tarvitse tietää tästä salaisuudesta, että ollaan oikeasti fiksuja) tänään nähdään taas kuomakenkä! ps. arvaatko kuka?

Sofia kirjoitti...

Kiitos ihmiset kauniista sanoista ja ymmärryksestä. niillä on mulle suuri merkitys. Kiitos suloset.

ja oikeessa taidatte olla, ettei sitä aina tarvii jaksaa antaa itestään. joskus sitä vaatii kuitenkin iteltään enemmän kuin olis tarvis ja se on vähän kumma juttu se. ei voi ymmärtää kaikkea ei. :)