torstai 27. tammikuuta 2011

Pienen pieni maailma

Viime aikoina on ollut paljon niitä iltoja kun mä olen saattanut vain istua matolla keskellä huonettani tuijottaen ikuisuuden tyhjyyteen. Sellaiset hetket on hämmentäviä - kuin kaikki tuntuisi pysähtyvän hetkeksi. Se on olotila jossa sitä unohtaa oman olemassaolonsa hetkeksi. Tyhjyys virtaa sisälläni ja täyttää kehoni jokaisen kolkan.

Toisaalta ne hetket ovat tyhjyydessään myös vapauttavia. On huojentavaa ettei mieli ole liikkeessä kokoajan. Ei kuitenkaan tunnu hyvältä kun ei tunnu miltään. Viime aikoina kummat asiat on herättäneet mussa tunteita ja muistot jotka yleensä saavat hajoamaan tai sulamaan, ovatkin tuntuneet kaikki yhtäkkiä vain valtavan kaukaisilta. Niinkuin menneisyyteni olisi irtautunut musta ja jättänyt vain nykyhetken. Mutta eihän se ole. Välillä asioista katoaa vain merkitys hetkeksi. Mä en ole edes osannut kirjoittaa päiväkirjaa moneen moneen päivään. Oon kadottanut sanat johonkin ja tyhjä sivu ei ime itseensä mitään. 

Mä olen tuntunut hävittäneen jotakin itsestäni, mutta kenties löytääkseni jotakin uutta. Ehkä jotakin on tapahtumassa tai kenties ei yhtikäs mitään. Kaikki tuntuu vain sekavalta juuri nyt ja toisaalta ei ole mitään sellaista. Pitkiin aikoihin ei ole tapahtunut mitään sellaista mikä olisi kääntänyt sydämeni ympäri, saanut mut palamaan sillä tietyllä tavalla. Missä on elämän yllätykset ja seikkailut? Niitä mä kaipaan. Järjetön rakkauden ja elämysten kaipuu.

Voi että. Nuhjun ja nyhjään vain omissa maailmoissani ja niin paljon jää huomaamatta. Ehkä olisi aika avata silmänsä ja keskittyä todellisuuteen vaihteeksi. Mutta mitä sekin yrittää mulle kertoa? Kumpa asiat, vastaukset kysymyksiini sisälläni voisivat näyttäytyä kuin kirjaimet paperilla. Mutta ne vain leijuu epämääräisesti ilmassa ja kaikki on niin hiton tulkinnanvaraista. Muttajoo, niinhän on sanat paperillakin. Kai kaikki. 

2 kommenttia:

Konsonantti kirjoitti...

Minusta on tuntunut viime aikoina jotenkin aika samalta. Kaipaisin elämyksiä ja tunteenpaloa, mutta leijun vain jossain tapahtumattomuuden keskellä. Olen kadottanut syyn ja merkityksen joihinkin asioihin. Että minkä takia jostain asiasta pitää, mikä on se syy vai pitääkö siitä enää ollenkaan. Ehkä se johtuu siitä, etten ole tuntenut niitä joitain asioita tehdessä pitkään aikaan paljon mitään. Lieneekö vika siinä tekemisessä vai onko kyse vain väärästä hetkestä?

Pölisin vain omiani, anteeksi...

Sofia Mänttäri kirjoitti...

Mä uskon että kyse on vaan hetkistä. Että välillä sitä vaan kadottaa otteensa asioihin ja ehkä nyt on sitte elämässä meneillään semmonen kausi kun kaikki on vähän sikin sokin hajallaan ja on hetkeks unohtanut liian monta tärkeää asiaa. Mutta toisaalta, voihan se liittyyä siihenkin että joskushan ne asiat voi tosiaan muuttua, jotain katoaa ja sitten tulee uutta tilalle.

Mut sitähän ei voi vielä tietää miten asiat on kehkeytymässä. :)