sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Mieli tauolle, kiitos

Kaikki tuntuu sekoittuvan päässäni kummallisesti. On liian paljon asioita sekoittuneena toisiinsa, joita en jaksa pysähtyä analysoimaan. Oon tuntunut taas kadottaneen itseni johonkin, enkä osaa antaa tunteilleni nimiä ja ajatuksilleni merkityksiä. Suoraan sanottuna mä oon aivan helvetin kyllästynyt etsimään ja etsimään, löytämään kaikelle jotakin syvempää  merkitystä. Mä oon turtunut itseeni ja tapaani elää. Kaikesta alkaa kadota vähän maku tätä rataa. Mitä jos kaikki voisi kerrankin olla vaan ja hyvä niin? Mitä jos oleellisinta ei olekkaan se että ymmärtää kaiken vaan ennemminkin se että tuntee asiat vahvasti sisällään.

Pysähtyisin ja henkäilisin elämää, katsoisin maailmaa ympärilläni ja tuntisin sen äärettömän kauneuden siinä itsessään ilman että yrittäisin löytää sitä mikä luo sen kauneuden ja kaiken muun. Hetkien ei saa antaa valua ohitse, mutta ei saa kaivautua liian syvälle tai ei enää näe pintaan. Kaikki voisi olla vain niin häkellyttävää ihan vaan koska se on. Miki kaikki täytyisi pysytä perustelemaan reunoja myöten. Kaikkiin kysymyksiin ei ole olemassa vastausta tai sitten niitä on liian monta.

 Itsensä etsiminenkin on vähän niinkuin etsisi neulaa heinäsuovasta, koska ei sitä tulla valmiiksi koskaan kuitenkaan. Aina voi löytää jotakin lisää, jokaisen uuden kokemuksen ja ihmisen kautta aukeaa uusia ovia itseensä, uusia tapja tarkastella itseään kuin ulkopuolisin silmin ja nähdä itsessään jotakin mitä ei aikasemmin ole oivaltanut. Joten mitä jos sitä vain lopettaisikin sen loputtoman etsimisen ja heittäisi suurennuslasin kädestään ja pysähtyisi katsomaan kaikkea sellaisena kuin se siinä hetkessä on, ilman että lähtisi heti etsimään siitä jotakin enemmän. 

Näinhän mä nyt sanon, mutta sekin on luultavasti aika varmaa, että huomenna mä katselen maailmaa taas aivan samoin kuin aikasemminkin. Mutta ei se mitään, yritän kuitenkin.






3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oot ihan oikeilla jäljillä. Kokeile rohkeasti olla vaan siinä ja nyt. Niillä tunteilla ja ajatuksilla. Mitä ne ikinä onkin. Kaikki on kuitenkin ohimenevää ja katoavaa. Et menetä mitään, jos et analysoikaan. Ja vaikka ryhtyisitkin taas etsimään syvempiä merkityksiä, ei se haittaa. Hyväksy ne, ajatukset on vain ajtuksia, ei muuta. Niitä tulee ja menee. Jäämällä rypemään niihin, annat niille vaan lisää voimaa. Kaikki on hyvin.
Mietit ihan samoja juttuja, kuin mä. Tuntuu mukavalta lukea sun ajatuksia, kun voin niin hyvin samaistua siihen kaikkeen.

Sofia Mänttäri kirjoitti...

Kiitos noista viisaista sanoista. Taidat olla täysin oikeessa, mutta joskus on kuitenkin vaikea saada tunteet kulkemaan järjen mukaan - vaikka tietäisin miten asioiden kuuluisi olla ja miten sitä pitäisi ajatella, saatan tuntea kuitenkin aivan eri tavalla.Mutta sekin taitaa olla vaan asiat joka on hyväksyttävä ja annettava aikaa. Kaikki muodostuu pikkuhiljaa oikealla tavalla.

Sofia Mänttäri kirjoitti...

Ja kiva kuulla että joku pystyy samaistumaan tähän kaikkeen. Se tuntuu jotenkin tosi merkitykselliseltä.