torstai 18. marraskuuta 2010

Kun ei sanat toimi

Kun on niin paljon mitä haluaisia saada sanotuksi, mutta mitä ei kuitenkaan osaa muodostaa sanoiksi. On vain epämääräiset kuvat, sävyt ja tuulahdukset pääni sisällä, sekoittuneena toisiinsa, muodostaen vain epämääräisen ristiriitojen kokonaisuuden.


Usein mietin että onkohan ne kuitenkin jotakin sellaista mitä kenties joku osaisi nähdä kaiken sen käpertymisen lävitse ja vieläpä sellaisia jotka ymmärtäisivät näkemänsä? Vai onko kaikki se jotakin sellaista mikä on niin syvällä itsessäni ettei sitä ole edes mahdollista lukea lävitseni kun hädin tuskin itsekkään aina ymmärrän?



En tahdo paeta kuoreeni piiloon, mutta teen niin kuitenkin. En tahdo paeta ihmisiä joiden kanssa joutuisin haastamaan itseni kovemmin, mutta pakenen silti. En tahdo istua hiljaa kun olisi sanottavaa, mutta niin teen kuitenkin. Ja kun katson itseäni sovituskopin peilistä, murenen silmissäni ja tunnen kuinka itseinho puristuu rinnassani. Nää on taas näitä päiviä. Kasvoni näyttävät ruhjuisilta ja liian pyöreiltä ja kun yritän hymyillä, näytän vain naurettavammalta. Mä pelkään hallitsematonta vihaani, jota en osaa suunnata kuin itseeni. Se on henkistä, ei koskaan fyysistä, mutta sattuu se silti. Ja mä pelkään sitä päivää kun enää jaksakkaan yrittää skarpata itseäni uskomaan siihen että riitän.

Mä oon niin helvetin täynnä tätä tunnetta ja ihan vahingossa mä oon itse ruokkinut sitä näiden vuosien ajan, antamalla itseni vajota sen tunteen syövereihin liian monta kertaa, antaen itseni kieriä tässä itsesäälissäni.

Mieleeni muistuu fläsbäkkinä niitä hetkiä, joiden muistaminen lyttää mua kumoon, hetkiä joissa koen kutistuvani toisen edessä, epäonnistumiset ja pettymykset ja hetket jossa koen huonommuuden tunnetta ensimmäistä kertaa. Siitä on kauan, aivan liian kauan. Niin pienen ihmisen ei olisi pitänyt kokea sellaista tunnetta sisällään, mutta se koki, sillä se on aina ollut herkkä aistimaan ja tuntemaan, ottamaan asiat liian suurella tunnelatauksella. Ja tässä se nyt on, tuntien itsensä yhtä avuttomaksi kuin pieni lapsi ilman äidin syliä.






1 kommentti:

Lady Laetitia kirjoitti...

Vau! Ihan kuin olisit lukenut ajatukseni, musta tuntuu välillä ihan samalta..