lauantai 28. elokuuta 2010

Jos kaikki vois vaan joskus pysähtyä pieneksi hetkeksi ja yrittää tosissan nähdä ihmiset edessään?

Tuntui hyvältä lähteä vaikka tiesinkin taas vain pakenevani.

Mutta sen sijaan että olisin nyt vihainen itselleni, syyttäisin itseäni taas heikkoudestani ja kykenemättömyydestäni "ylittää itseäni" selviämällä niistä tilanteista, oonkin vain tyytyväinen siihen että kerrankin kuuntelin vain sitä miltä musta oikeasti tuntui. Mä en halunnut olla siellä koska mun ei ollut hyvä olla, niin miksi olisi pitänyt väkisin yrittää? Aina ei jaksa. Usein jaksan, mutta tänään en. Tunsin olevani yksinkertaisesti vaan liian eksyksissä ja kaikki tuntui liian kaukaiselta ollakseni oikein päin. En pidä siitä kun en saa otetta asioista, itsestäni tai muista.

Ja vaikka tää tuntuukin nyt oikealta olla juuri tässä, niin mä en halua antaa niiden tilanteiden mennä ohitseni aina näin. Mä en halua paeta joka kerta.

Bussimatka+pullat oli muuten jees. Samoin myös Keravan seikkailut. Oikeiden ihmisten kanssa sitä kokee palasten loksahtavan kuin itsestään itsessäään oikeille paikoilleen.

Ja kun kävelin kotiin mulla olikin yhtäkkiä taas paljon helpompi olla. Ja sitten tuli muuten taas yksi mies joka yritti epätoivoisesti napata mut kainaloonsa ja saada mut lähtemään mukaansa, ihan sama eilenkin! Voi hohoi noita ikäpappoja. Mitä ihmettä ne kelaa, että ne ihan tosissaan sytyttäis itseään mitälie 20 vuotta nuorempia teinityttöjä? Noei, hupasiahan noi tommoset tilanteet on tähän mennessä enimmäkseen vaan ollu, että en mä niistä mitään traumoja saa mutta ompahan tullu törmättyä noihin tollasiin niin moneen otteeseen että kuhan pohdin.

P.S: SMG tuntuu just niin täydelliseltä. Musa virtaa mun lävitse ja kylmiä väreitä aikaan sisälläni. Kaipaan taas jotakin.

Ei kommentteja: