Haistaessani syksyn ilmassa, koen sisälläni että jotakin on tapahtumassa, - jotakin on taas muuttumassa. Kaikki ympärilläni on hajaantumassa, sekoittumassa ja tiivistymässä. Syksy on uusi alku ja mä olen vahvempi kuin aikoihin. Tää kesä on kasvattanut mua taas kummalla tavalla, jokin tuntuu nyt selkeämmältä ja näen itseni kenties vähän paremmin ja tunnen olevani vähän kokonaisempi. Pienet hetket on taas muodostaneet mua, saaneet mut tuntemaan itseni paremmin ja tietämään mitä todella haluan. Enkä mä kadu yhtään mitään just nyt. Tuntuu että kaikella tapahtuneella on merkityksensä ja kaikki johtaa loppuenlopuksi vain selvempään kokonaisuuteen, antaa mulle viittaa siitä mihin suuntaan lähteä ja mikä tuntuu just mun elämältäni.
Näen välähdyksiä siitä miten mä kerta toisensa jälkeen oon uskaltanut päästää irti, enemmän ja enemmän, rohkeammin ja vapaammin, näen miten nauran estottomasti tai miten mun katseeni ei enää välttele toisen katseita samoin kuin ennen. Näen miten katson itseäni peilistä aivan eritavalla kuin aikaisemmin. Näen miten juttelen ihmisten kanssa miettimättä liikaa. Näen miten mä oon itsenäistynyt ja tajunnut että mä en oo niin riippuvainen muista kuin pitkään olin tai ainakin luulin olevani, oon tajunnut miten paljoon pystyn ilmankin sitä että joku on siinä vieressä tsemppaamassa. Näen paljon sellaista mitä en oo nähnyt ikiaikoihin. Mä oon oppinut elämäään enemmän täysillä ja tehnyt asioita mihin en olis kuvitellu pystyväni. Oon löytänyt itseäni lisää ja uskaltanut kohdata itseäni oikeasti.
Ja kaikenlaista.
....Ja tässä vähän viime päivien menoa ja meininkiä:
Näen välähdyksiä siitä miten mä kerta toisensa jälkeen oon uskaltanut päästää irti, enemmän ja enemmän, rohkeammin ja vapaammin, näen miten nauran estottomasti tai miten mun katseeni ei enää välttele toisen katseita samoin kuin ennen. Näen miten katson itseäni peilistä aivan eritavalla kuin aikaisemmin. Näen miten juttelen ihmisten kanssa miettimättä liikaa. Näen miten mä oon itsenäistynyt ja tajunnut että mä en oo niin riippuvainen muista kuin pitkään olin tai ainakin luulin olevani, oon tajunnut miten paljoon pystyn ilmankin sitä että joku on siinä vieressä tsemppaamassa. Näen paljon sellaista mitä en oo nähnyt ikiaikoihin. Mä oon oppinut elämäään enemmän täysillä ja tehnyt asioita mihin en olis kuvitellu pystyväni. Oon löytänyt itseäni lisää ja uskaltanut kohdata itseäni oikeasti.
Ja kaikenlaista.
....Ja tässä vähän viime päivien menoa ja meininkiä:
Eiliseltä illalta, Samulin, Johanneksen ja Pietarin läksiäisistä....
....Tansku taas vauhdissaaan...(jotain mitä niin valtavasti siinä rakastan!)
...meidän pikku kaihoisa nallu kaipaa välillä vähän pusutuksia...
...oon niinku pieni naurava sitruuna...
... Vilma ja riksu sai synttärilahjaks maailman mageimman värityskirjan...
Ja mitäs oli kello, tais näyttää puol neljää aamusta kun Samulin kanssa Rauttiksella venailtiin sen kanssa dösää puolisen tuntia jonka jälkeen tajuttiinkin ettei niitä kulje, oho. Se tilas sitten taksin. Höhö.
Elämänhumala on ehkä parasta, mutta on se humalakin aika metka juttu noin niinku joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti