keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Kaikki muodostuu aikanaan


En mä kaipaa mitään sen suurempaa, haluan vain oppia heittäytymään kunnolla hetkiin ja elämään. Se fiilis kun ei ajatukset tai estot työnnä mua kuoreeni, sitä haluaisin kokea enemmän. Ei se että mun täytyisi kokea aina vaan suurempia ja suurempia elämyksiä - mulle riittäisi ihan vaan se että lopettaisin sen piiloutumisen ja jättäisin ainaisen asioiden ylianalysoinnin sikseen joka estää heittäytymästä hetkiin.

Mä oon taas kadottanut sen olon hetkeksi jonnekkin ihmisten sekaan. Oon vaan kyllästynyt jatkuvaan kamppailuun itseni kanssa tilanteessa kuin tilanteessa. Mikä siinä voi olla niin vaikeaa olla vain rohkeasti ja täysillä itsensä? Oon kyllästynyt seisomaan aina varjossa. Haluan uskaltautua esiin kuorestani päivän valoon, ilman että mun täytyy peittää kasvoni. Haluan olla seistä ylpeänä itsestäni, vertailematta liikaa siihen mitä kenessäkin on vielä enemmän.

Huomenna lähdetään reissuun ja pitkästä aikaa mä oikeasti odotan sitä että pääsen maailmalle, pois täältä missä kaikki on liian tuttua tai jotakin. Täällä kaikki muistuttaa jostakin, maailmalla mä en löydä tarrautuneita muistoja ja tunteita joka kulman takaa ja ihmisistä ympärilläni. Mä odotan sitä että voin vaan antaa ajan kulua kepeästi, istuen parvekkeella ilta-auringossa kirjoitellen päiväkirjaa tunnista toiseen ja ajatellen vaan niinkuin vuosi sitten Venetsian reissulla, huomaten ympärillä kaikkea pientä kaunista pysähtyessään.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Osaisinpa kertoa, miten samaistuin tähän merkintään. Lähes jokainen sana oli kuin omasta suustani.

Olen ihminen joka pohtii asioita, yrittää ymmärtää asioita ja filosofoi niin sanotusti koko ajan. Se on perheemme tapa. Keskustelemme asioista.

Mutta en osaa heittäytyä. En osaa nauttia hyvistä hetkistä, kun murehdin jo seuraavaa. Tai sitten sitä edellistä. Ja olen liian tietoinen itsestäni ja muista. Pelkään liikaa nolaavani itseni ja siksi tuntemattomien kanssa olen harvoin oma itseni. En uskalla olla sitä.

Ja siksi kaikki kutsuvat minua hissukaksi ja mielipiteettömäksi ja mielikuvituksettomaksi, koska kukaan ei tiedä, kuka minä oikesti olen. Kai se on niiden mustavalkoisessa ajattelussakin, mutta kun minä oikeasti pidän heistä. En vain osaa olla oma itseni.

Ja välillä minä en vain jaksa ponnistella olla parempi ihminen ja rohkea. Välillä haluan vain olla, koska se kaikki väsyttää niin hirveästi.

Ja kun menee ulkomaille... Tiedän tunteen, mistä haluat irrottautua. Itsellenikin tekisi hyvää, jos pääsisin hetkeksi pois. Irti tunteista. Että voisi hetken vain elää ja olla. Heittäytyä.

Niin, joten tunsin, että olen samanlainen.

- joku tuntematon tuolla jossain.

Sofia kirjoitti...

Pitää tehdä kaikkia hölmöjä juttuja joissa repästä kunnolla, ylittää rajojaan, kesällä siihen on hyvin aikaa ja ympärillä on kokoajan mahdollisuuksia joissa voi ylittää itsensä, ihan sellasia pieniäkin juttuja. Ne on niitä hetkiä mistä saa voimaa ja uskoa siihen ettö kykenee mihin vaan kun vaan uskaltaa yrittää, ainakin mulla.

Ja on niin vaikeeta olla vertaamatta muihin vaikka tietääkin miten typerää se on kun jokainen loistaa omalla tavallaan, eikä vahvuus se mikä tekis toisesta jotenkin paremman vaikka sitä aina tavotellaankin.

Hetkessä eläminenkin on usein yllättävän vaikeeta mut kai se on just sitä elämän opettelua. On paljon mitä ei vielä osaa mut uskon et kaikki se muodostuu ja selkiää aikanaan. Nyt pitää vaan yrittää elää niin hyvin kun pystyy huolimatta siitä ettei vielä tunne itteäänkään.

Mut jotenkin jollain kumman tavalla on huojentavaa kun joku sanoo samaistuvansa, ei niin ettäkö mä nauttisin siitä että toinen kokee niinkuin mä kun tiedän miten raastavaa se joskus on, mutta se että joku ymmärtää, se keventää omaa taakkaa kun ei oo yksin olonsa kanssa.

Mutta tsemppiä sulle ja kaikkee hyvää. Repäse! Yritetään kummatkin olla miettimättä vähän vähemmän ja kun tulee niitä ikäviä ajatuksia itestä jotka lyttää niin sitten vaan huitasee ne olkansa taa ja täyttää pään kivoilla sanoilla jotka lämmittää. :) Ja protuleiriä jos et oo sattumoisin käyny, niin suosittelen tosiaan, mä kävin oman muutamisen vuosi sitten ja oon ollu nyt tänä kesänä toista kertaa apparina ja ne viikot on ollu mulle semmosia todella vahvistavia kokemuksia josta on saanu paljon voimaa ja ymmärrystä elämään muutenkin. Suosittelen sulle kans koska mulle se oli itsetunnon ja muutenkin itseni kannalta tosi merkittävää. :)

Konsonantti kirjoitti...

On tietyllä tapaa helpottavaa, kun sanot, että kaikki muodostuu aikanaan. Harmi, että itse osaan niin harvoin ajatella sillä tavalla.

En minä tiedä miksi en osaa luottaa, että kaikki menee loppuen lopuksi hyvin. Miksi yritän luvata itselleni onnen, kun eihän sitä voi luvata, ei se tule niin. Pitäisi vain luottaa. En tiedä, mitä minä pelkään.

- äskeinen Anonyymi.